Suomalaiset hurahtivat tähän leipään – näillä vinkeillä onnistut sinäkin
Foccacia on perinteinen italialainen leipä joka tehdään pellille. Korona pandemian aikana kun ihmisillä on ollut enemmän aikaa kokkailla kotona monet ovat alkaneet tehdä kauniin näköisiä kukkafoccacia leipiä.
Kaada taikina pellille ja levitä se sormia apuna käyttäen levyksi pellille. Voit kostuttaa sormia vedellä tai oliiviöljyllä helpottaaksesi käsittelyä. Tee tämä varovasti, jotta et paina kaikkea ilmaa taikinasta pois. Anna leivän kohota peitettynä vielä 20-30 minuuttia. Valmistele/pilko tällä välin haluamasi koristeet.
Näitä tarvitset:
4 dl vettä (kädenlämpöistä)
25 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 ½ tl suolaa
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
8–10 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä
sormisuolaa
Koristeluun:
Erilaisia vihanneksia, siemeniä ja yrttejä, kuten tomaattia, paprikaa, parsaa, sipulia, valkosipulia jne.
Näin valmistat trendi herkun:
Sekoita lämpimään veteen hiiva, suola, oliiviöljy ja hunaja. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, kunnes saat pehmeän taikinan. Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia koneella tai n. 10 minuuttia käsin. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa, mutta edelleen hieman tarttuvaa.
Peitä kulho kelmulla. Laske kuumaa/lämmintä vettä altaaseen ja laita taikina kulhossa kohoamaan veden päälle. Anna kohota n. 30-40 minuuttia.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele paperi muutamalla ruokalusikallisella oliiviöljyä tai voitele vuoka suoraan oliiviöljyllä.
Painele sormilla kohonneeseen leipään syviä kuoppia. Voitele leipä oliiviöljyllä ja koristele haluamillasi koristeilla kukkakuvioin. Valuta lopuksi vielä oliiviöljyä ja ripottele päälle sormisuolaa.
Paista kukkafocacciaa 225-asteisen uunin keskitasoa alemmalla tasolla noin 20 minuuttia.
Jaa resepti ystävillesi!
LUE MYÖS:
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- Laiskan kokin kaalikääryle tehdään kakkuvuokaan – säästyt kokonaan käärimiseltä
- Tee ranskalaisista kunnon mättöannos – päälle makkaraa, cheddaria ja jalapeñoa
- Omenahillo saa näissä sarvissa vähän erikoisemman makuparin
- Jessen erikoisempi lasagne tehdään nuudeleista – juustossa ei säästellä
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin