Syö välittömästi tätä, kun kalanruoto jää kiinni kurkkuusi – auttaa poikkeuksetta heti
Näin irrotat kurkkuun juuttuneen ruodon.
Moni syö kalaa erityisesti kesäisin, kun mökillä ollessa tulee pyydystettyä yksi jos toinenkin eväkäs. Minä rakastan erityisesti savukalaa, sekä kylmässä että lämpimässä muodossa. Ruodot kannattaa nyppiä pois jos mahdollista, mutta esimerkiksi savustettu tai kokonaisena paistettu kala pitää sisällään ruotoja, ellei niitä nypi pois erikseen kypsentämisen jälkeen. Joskus käy niin että ruoto juuttuu kurkkuun, eikä se tahdo lähteä oikein millään keinolla pois. Erityisesti hauen Y-kirjaimen muotoiset ruodot voivat takertua tiukasti kiinni. Ei kuitenkaan kannata panikoida, sillä ruoto voi harvoin aiheuttaa vaarallista tilannetta – vaikka se tuntuukin epämukavalta.Tässä muutamia vinkkejä, joilla ratkaiset ongelman nopeasti.
#1: Yski
Ensimmäisenä kannattaa yskiä tovi. Yskiminen on kehosi ensimmäinen keino puolustautua, kun jokin menee väärään kurkkuun tai jää sinne jumiin. Usein muutaman minuutin ajan kestävä yskiminen riittää irrottamaan ruodon. Joskus ruoto putoaa alaspäin vatsaasi, kun taas toisinaan se voi tulla jopa takaisin suuhusi. Jos tämä ei toiminut, jatka selaamista.#2: Niele oliiviöljyä
Jos et saa ruotoa heti irrotettua, on aika kokeilla muita keinoja. Oliiviöljy on luonnollinen ratkaisu, sillä se toimii erinomaisena liukasteena. Öljy ei heti sekoitu sylkesi kanssa, joten se kannattaa niellä melkeinpä heti. Öljy tekee ruodosta liukkaan ja pehmentää sitä, jonka seurauksena sinun on helpompi niellä se alas.#3: Nielaise vaahtokarkki
Moni ihminen puhuu tämän tekniikan puolesta. Ota suuri vaahtokarkki ja laita se suuhusi. Pureskele sitä vain hieman ja nielaise lähes kokonaisena. Tahmean vaahtokarkin tulisi tarttua ruotoon matkalla alas ja hoitaa ongelma nopeasti.#4: Hörppää viinietikkaa
Voit kokeilla hörppäistä hieman viinietikkaa. Tätä moni ei usko, mutta osa ihmisistä väittää että viinietikan ja veden sekoitus auttaa liuottamaan ruodon pois. Ruodot ovat usein melko hentoja ja herkkiä, viinietikka on sen sijaan hapokasta, jonka vuoksi sen uskotaan sulattavan ruodon pois. Ainoa haittapuoli on se, että tämä metodi voi viedä hieman kauemmin.#5: Kasta leivänpala lämpimään veteen
Leipämetodi toimii hieman samalla tavalla kuin vaahtokarkki. Tee veteen kastetusta leivästä pieni pallo ja niele se kokonaisena. Tämän jälkeen odota, kunnes leipäpala vie ruodon mennessään.#6: Mene lääkäriin
Jos olet kokeillut kaikkia oheisia temppuja ja mikään ei tunnu toimivan, niin suosittelemme hakeutumaan lääkäriin. Yleensä ruoto poistetaan kivuttoman ja nopean prosessin avulla. Äärimmäisen harvinaisissa tilanteissa voidaan joutua tekemään pieni leikkaus. Lääkäriin tulisi myös mennä, jos ruoto aiheuttaa runsasta verenvuotoa (enemmän kuin pisara), kovaa kipua, pistoa tai hengitysteiden tukkiintumista. Missasimmeko hyviä niksejä? Jaa vinkit Facebookissa ja kerro samalla, kuinka sinulla on tapana poistaa ruotoja!Lähde: littlethings.com
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suolakurkkulimonadi jakaa taatusti mielipiteitä – uskaltaisitko maistaa tätä hittijuomaa?
- Näitä perunoita on hehkutettu somessa jo vuosia – kokeilin viimein ja jäin koukkuun
- Sienestäjän sinappi on syksyn maukkain lisuke – helppo tehdä itse
- Lapset kysyivät heti, milloin teen tätä uudestaan – maissimunakas yllätti herkullisuudellaan
- Kasta vanulaput kylmään kahviin ja laita silmien alle – saatat yllättyä vaikutuksesta
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta