Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
Näin loppukesästä moni viettää aikaa marjametsässä, ja samalla vaatteisiin saattaa ilmestyä jos jonkinmoista tahraa. Etenkin mustikka voi näyttää vaaleassa paidassa aika pahalta, mutta vaatetta ei kannata vielä tuomita pilalle menneeksi. Kun tartut nopeasti tuumasta toimeen, se voi lähteä yllättävän helposti ihan kotikonstein.
Tuoreeseen marjatahraan kannattaa kokeilla kuumaa vettä
Jos marjatahra on aivan tuore, kokeile ensimmäisenä kuumaa vettä. Pingota tahrainen kohta esimerkiksi kulhon tai siivilän päälle ja kaada kiehuvaa vettä varovasti suoraan tahran läpi.
Tämä toimii parhaiten silloin, kun tahra ei ole vielä ehtinyt kuivua. Tarkista kuitenkin ensin vaatteen pesuohjeesta, että kangas kestää kuumaa vettä, ja varo tietenkin polttamasta sormiasi.
Kuivuneeseen tahraan sappisaippuaa
Jos huomasit tahran vasta myöhemmin, kuuma vesi ei välttämättä enää riitä. Silloin avuksi voi ottaa sappisaippuan.
Kostuta tahrainen kohta, hiero siihen sappisaippuaa ja anna sen vaikuttaa hetken. Pese vaate sen jälkeen normaalisti. Jos tahra näkyy edelleen, käsittelyn voi tehdä vielä uudelleen.
Vaaleaan vaatteeseen voi kokeilla sitruunamehua
Sitruunamehustakin voi olla apua sitkeän marjatahran kanssa. Purista hieman tuoretta sitruunamehua tahralle, anna sen vaikuttaa hetki ja pese vaate sen jälkeen.
Tätä niksiä kannattaa kokeilla etenkin vaaleisiin tekstiileihin. Myös auringonvalo voi tehostaa sitruunamehun vaikutusta.
Marjatahran kanssa nopeus on valttia.
Jaa vinkki myös ystävillesi!
Lue myös:
- Vain 20 minuuttia ja pehmeän kermainen pasta on valmista – tätä helpommalla ei pääse
- Tee iltapalaksi lämpimiä sienileipiä – rapeaa, juustoista ja ihanan helppoa
- Oletko kokeillut tehdä kiusausta meetvurstista? Tässä helppo arkiruoka koko perheelle
- Nakkilihis on lihapiirakan överimpi versio – kokeile Tiinan suosittua reseptiä
- Tästä kana-nuudelikeitosta tuli meidänkin lasten yksi lempiruoista – täydellinen arkiruoka
- Kinkkukiusaus sai todellisen haastajan – sweet chili tekee tästä vastustamattoman
- Tarvitsetko nopeasti tarjottavaa? Tämä omenapiirakka valmistuu kahvikupissa mikrossa
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Puolukasta on moneksi – tätä lisuketta kannattaa ehdottomasti kokeilla
- Tee puolukoista taivaallinen jälkkäri – tarvitset vain muutaman aineksen
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään