Sbiten, perinteinen venäläinen lämmin juoma
Venäjä on ollut kevään aikana paljon otsikoissa. Ei kuitenkaan mennä nyt politiikkaan, vaan uusimpaan Tastemade-kanavan ohjevideoon, jonka pääosassa on itänaapurin perinteikäs sbiten-juoma. Harva suomalainen tuskin on kuullutkaan tällaisesta juomasta, mutta videon tekijöiden mukaan se on hyvinkin kokeilemisen arvoinen. Sivuhuomautuksena todettakoon itse videosta, että sitä voi katsoa peräti Ultra-HD eli 4K -tarkkuudella.
Wikipedian mukaan sbiteniä on nautittu Venäjällä 1100-luvulta lähtien, kunnes 1800-luvulla kahvi ja tee korvasivat sen lähes täysin. Tällä vuosisadalla perinnettä on kuitenkin alettu jälleen elvyttää, ja nykyisin sbiteniä saa massatuotettunakin. Sbiten tarjoillaan luonnollisesti samovaarista.
Alta löydät reseptin suomennettuna. Ei muuta kuin kokeilemaan!
Mitä tarvitaan
- 1 dl hunajaa
- 220 g karhunvatukkahilloa
- 1,5 tl kokonaisia neilikoita
- 1,5 murrettua kanelitikkua
- 1/2 tl kuivattua, jauhettua inkivääriä
- 1/4 tl hienoksi raastettua muskottipähkinää
- 1/2 tl (kosher)suolaa
- mintunlehti
- 12 dl vettä
- Laita keskikokoiseen kattilaan kaikki kuiva-aineet
- Lisää vesi
- Anna kiehua hiljalleen 12 – 15 min. Sekoita tasaisesti, kunnes hillo ja voi ovat sekoittuneet juomaan.
- Poista kattila liedeltä.
- Siivilöi juomasta pois kiinteät aineet
- Tarjoa lämpimänä tai huoneenlämpöisenä
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Sekoita mangososetta jääpalojen sekaan ja kaada päälle kuohuvaa
- Kinuskinen mummon mustikkapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Jossun kanataco-salaatti on täydellinen hellepäivän ruoka – raikas, täyttävä ja helppo
- Opin tämän ohjeen kreikkalaiselta ystävältäni – Aidot kreikkalaiset lihapullat
- Mummin paras raparperipiirakka kuuluu kesään – Nappaa helppo resepti talteen!
- Ripottele popcorninjyviä multaan ja odota pari viikkoa – yllätyt lopputuloksesta
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa