Säilytätkö ketsuppia oikein? Väärä säilytystapa saa sen pilaantumaan nopeammin
Jopa ketsuppi voi pilaantua nopeammin, jos sitä säilytetään väärin.
Lähes jokaisesta keittiöstä löytyy ketsuppipullo eikä ihme, sillä kyllähän tämä punainen klassikkokastike sopii hyvin yhteen monen arkiruoan kanssa.
Ketsupin säilyvyys
Felixin sivujen mukaan ketsuppi on parhaimmillaan maultaan ja rakenteeltaan noin kuukauden ajan avaamisesta. Sitä voi kuitenkin käyttää niin kauan kuin se maistuu ja tuoksuu hyvältä.
Meiran tuotekehityspäällikkö Taru Niemelä vahvistaa, että ketsuppi voi säilyä avattunakin parasta ennen -päiväykseen asti, jos sitä säilytetään oikein.
– Ketsupille on arvioitu tuotelaadun ja maun kannalta optimaalinen, hyvä säilyvyys pakkauksessa merkittyyn parasta ennen -päivään asti siten, että ketsuppi säilyy myös avattuna vähintään siihen päivämäärään asti, Niemelä kertoo Ilta-Sanomille.
Niemelä korostaa, että ketsupin säilyvyys riippuu paljon käyttö- ja säilytysolosuhteista.

Säilytätkö ketsuppia oikein?
Avaamisen jälkeen ketsuppi tulee Niemelän mukaan säilyttää jääkaapissa, kuten myös pakkauksen ohjeistuksessa neuvotaan.
– Parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin ketsuppia voi käyttää, mikäli se aistinvaraisesti vaikuttaa hyvältä. Maku- ja väriominaisuudet eivät tosin välttämättä ole enää aivan optimaaliset.
Säilytysolosuhteet, kuten korkin sulkeminen kunnolla, pakkauksen puhtaus ja valon tai lämmön vaikutus, vaikuttavat ketsupin käyttöikään. Reseptiikalla on myös merkitystä: esimerkiksi etikalla parannetaan säilyvyyttä, ja tarvittaessa tuotteeseen lisätään säilöntäaineita mikrobiologisen laadun takaamiseksi.
Miten tunnistaa vanhentunut ketsuppi?
Ketsupin käyttökelpoisuuden tai vanhenemisen voi parhaiten arvioida ulkonäön, värin ja maun perusteella.
– Normaalisti ketsuppi vanhenee hiljalleen. Tämän voi havaita esimerkiksi maun raikkauden vähenemisenä tai värin tummumisena. Tästä huolimatta tuote voi silti olla käyttökelpoinen.
Selkeät merkit pilaantumisesta ovat epämiellyttävä haju, kuten käynyt tai homemainen tuoksu, ulkonäön poikkeamat (esimerkiksi homepilkut, klimpit tai rakeisuus) sekä pullon pullistuminen. Näissä tapauksissa tuotetta ei pidä enää käyttää, Niemelä muistuttaa.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- Laiskan kokin kaalikääryle tehdään kakkuvuokaan – säästyt kokonaan käärimiseltä
- Tee ranskalaisista kunnon mättöannos – päälle makkaraa, cheddaria ja jalapeñoa
- Omenahillo saa näissä sarvissa vähän erikoisemman makuparin
- Jessen erikoisempi lasagne tehdään nuudeleista – juustossa ei säästellä
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin