Katso miksi ruotsalaispariskunnan mökki on ympäröity lasilla – haluan samanlaisen heti
Tukholman keskilämpötila tammikuussa liikkuu noin -3 asteen tienoilla. Maria Granmarille ja Charles Sacilottolle tammikuu on kuitenkin huomattavasti lämpimämpi, sillä valtava kasvihuone ympäröi heidän taloaan.
”Tammikuun lopussa ulkona saattaa olla -2 astetta, mutta kasvihuoneessamme voi olla jopa 15-20 astetta lämmintä”, Sacilotto kertoo. Hän sai inspiraation kasvihuoneen rakentamisesta ollessaan parisuhteessa arkkitehti Bengt Warnen kanssa, joka aloitti Naturhusin (Luonto Talo) suunnittelun vuonna 1974. Aluksi Sacilotto etsi tyhjää tonttia, johon hän voisi rakentaa luonto talonsa. Loppujen lopuksi hän päätyi kuitenkin ostamaan kesämökin Tukholmasta. Warnen designia hyödyntämällä, hän rakensi kesämökin ympärille kasvihuoneen. Kasvihuoneen pinta-ala on lähes puolet koko kodin pinta-alasta, joten se jättää paljon tilaa puutarhuroinnille. Kasvihuoneen sisällä vallitsee Välimeren ilmasto, jonka ansiosta pariskunta voi kasvattaa muun muassa viikunoita, kurkkuja ja tomaatteja ympäri vuoden. Kesämökin katolla on suuri lasinen kattoterassi, jota pariskunta käyttää kesäisin auringonottoon. Ainiin, muistinko mainita että mökissä on toimiva viemärijärjestelmä? Se ei myöskään ole liitettynä kaupungin viemäriverkkoon.Katso upea video alapuolelta!
Tiedätkö viherpeukalon, joka rakastaisi tällaista kotia tai kesämökkiä? Jaa uutinen hänelle Facebookissa!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Töki bataattia haarukalla ja laita mikroon – valmis yllättävän nopeasti
- Sekoita kondensoitu maito, pistaasilevite ja valkosuklaa – syntyy täydellinen herkku
- Yksi halpa ainesosa tekee kermaperunoista erityisen herkullisia
- Syötiinkö sinun lapsuudessasi tätä velliä? Valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Monelle tuttu lapsuuden herkku valmistuu mansikoista – parasta kermavaahdon kanssa
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit