Pannukakun pohjasta tulee ihanan rapea tällä ohjeella – sisus jää silti pehmeäksi ja kuohkeaksi
Tykkäätkö enemmän pehmeästä vai rapeasta pannarista? Jos kuulut jälkimmäiseen joukkoon, mutta pannukakkusi pohja on aiemmin jäänyt vähän tahmeaksi, niin kokeilepa tätä ohjetta! Pienellä niksillä pohjasta saa ihanan rapean, vaikka pannari pysyy muuten pehmeänä ja kuohkeana.
Rapea pannukakku
Ainesosat
Noin 10 palaa
- 4 dl vehnäjauhoja
- 3 rkl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl suolaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 8 dl maitoa
- 2 isoa kananmunaa
- 50 g voita
Tarjoiluun
- mansikkahilloa ja mansikoita
- omenahilloa
- vaniljajäätelöä
Ohje
Vaihe 1. Mittaa maito kulhoon. Lisää kananmunat ja kuivat aineet ja sekoita vispilällä tasaiseksi taikinaksi.
Vaihe 2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Anna pannukakkutaikinan tekeytyä sillä aikaa, kun uuni lämpenee.
Vaihe 3. Laita voi uunipannulle ja nosta pannu kuumaan uuniin. Anna voin sulaa ja hieman ruskistua. Levitä voisula huolellisesti pannun pohjalle ja reunoille.
Vaihe 4. Kaada taikina kuumalle uunipannulle ja nosta takaisin uuniin. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pannukakku on kypsä ja saanut kauniisti väriä.
Vaihe 5. Anna pannukakun jäähtyä hetki ennen leikkaamista. Tarjoile lämpimänä esimerkiksi mansikkahillon, omenahillon tai vaniljajäätelön kanssa.
Jaa ohje myös ystävillesi!
Resepti: MT
Lue myös:
- Pannukakun pohjasta tulee ihanan rapea tällä ohjeella – sisus jää silti pehmeäksi ja kuohkeaksi
- Tattipasta on niin hyvää, että sitä kannattaa kokeilla, vaikka et yleensä pitäisi sienistä
- Pula-ajan omenapiirakan pohjaan käytettiin perunaa – kokeilin, ja on muuten hyvää
- Tiesitkö, kuinka helppoa ruispalojen tekeminen kotona on? Tämä ohje yllätti minut
- Tämä omenapiirakka muistuttaa ihanasti porkkanakakkua – päälle valutetaan taivaallinen kinuskikuorrute
- Merin helpon ohjeen ansiosta meillä on syöty tuoreita sämpylöitä jo kolmena aamuna
- 40-luvulla tästä juureksesta tehtiin suklaan korviketta – näin erikoinen oli Emäntälehden ohje
- Eipä muuten hajoa tortillat enää käsiin, kun teet niille tämän ennen lämmitystä
- Parasta, mitä suppilovahveroista voi tehdä – nämä upposivat myös miehelleni, joka ei voi sietää sieniä
- Täytä muffinivuoat kantarelleilla ja kaada päälle munaseos
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa