Pakasta banaanit ja odota pari tuntia: Valmista herkullinen jälkiruoka parissa minuutissa
Herkullinen ja terveellinen banaanijäätelö valmistuu käden käänteessä.
Kukapa ei haluaisi oppia valmistaamaan terveellisiä jälkiruokia, joita voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikka hieman suurempiakin määriä. Ainakin meillä Herkkusuussa on tapana herkutella hieman liiankin usein, jonka seurauksena tällaiset reseptit tulevat enemmän kuin tarpeeseen! Banaani on kaikin puolin erinomainen hedelmä, joka sisältää runsaasti hivenaineita, vitamiineja ja myös energiaa. Moni onkin varmasti kokeillut jo banaanilettujen valmistamista ja todennut, että lopputulos on yllättävän herkullinen. Tässä reseptissä opit valmistamaan jäätelöä, joka vaatii onnistuakseen pelkän pakastimen, tehosekoittimen ja tietysti banaaneja. Voit lisätä terveellisen jäätelön sekaan myös esimerkiksi mansikoita.Tarvitset:
- 2 hyvin kypsynyttä banaania (jäädytettyinä)
- Tuoreita mansikoita (Valinnainen)
- Tehosekoittimen
Katso ohjeet alapuolelta:
Pilko yksi jäädytetty banaani pienempiin osiin ja laita tehosekoittimeen.

Muista, että joudut sekoittamaan banaania useampaan otteeseen lusikalla, sillä tahna ja palat jumittuvat tehosekoittimen pohjalle.

Lisää toinen banaani, kun olet saanut ensimmäisen sileäksi tahnaksi.

Lopulta sinulla on äärimmäisen sileää ja pehmeää jäätelöä!

Kaada kulhoon ja nauti!

Voit lisätä mukaan myös tuoreita mansikoita.

Laita 2 kokonaista mansikkaa tehosekoittimeen ja lisää sekaan jäätelö.

Lopputulos on kaikin puolin terveellinen ja ennen kaikkea herkullinen!

Tiedätkö ystävän, joka välttelee jälkiruokia, pysyäkseen dieetissään? Jaa tämä resepti Facebookissa ja piristä hänen päiväänsä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuinka pitkään joulukinkku säilyy hyvänä? – Hyvä muistisääntö ja vinkit
- Trendikäs Biscoff-juustokakku sopii myös uuden vuoden juhliin – resepti ilman liivatetta
- Kiillotin kaikki hopea-aterimet helposti muutamassa minuutissa – näin se onnistui
- Hyödynnä sekä riisipuuron että joulukinkun jämät samassa reseptissä
- Näitä marjoja ja hedelmiä kannattaa nyt tankata – helppo tuki pimeään vuodenaikaan
- Ethän vain säilytä juustoa näin jääkaapissa? Yleinen moka pilaa maun nopeasti
- Älä unohda tehdä tätä viinille ennen tarjoilua – helppo nyrkkisääntö
- Kokeilin ruokasoodaa tehokkaampaa hajunpoistajaa jääkaappiin – eron kyllä huomasi
- Luulitko juomisen olevan hallinnassa? Nämä 5 asiaa kertovat muuta
- Popsi kourallinen manteleita päivässä – tukee terveyttä yllättävän monella tavalla
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla