Oletko jo kokeillut vietnamilaista pho-keittoa?
Tämän herkullisen ruuan valmistat vain vartissa
Vaikkei tietäisi kovin paljoa aasialaisesta ruuasta, on luultavasti törmännyt jossain pho-keittoon – niin suosittua se nykyään on ympäri maailman.
Hyvin keitetty liemi on erittäin tärkeä osa tätä keittoa, jossa lukuisat mausteet antavat sille ominaisen maun. Kasvikset tuovat tähän keittoon raikkautta.
Näitä tarvitset:
1½ l kanalientä fondista
3 tähtianista
4 neilikkaa
2 kanelitankoa
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1 grillattu broileri
150 g parsakaalia
20 (tuoretta) vihreää papua
1 tl suolaa
100 g sokeriherneitä
200 g ohuita riisinuudeleita
1 limetin mehu
1–2 rkl kalakastiketta
Lisäksi:
½ ruukku minttua
½ ruukku thaibasilikaa tai tavallista basilikaa
2–3 rkl rapeaa chiliöljyä
Näin valmistat:
Laita kanaliemi, tähtianikset, neilikat ja kanelitangot kattilaan. Leikkaa inkivääri ohuiksi viipaleiksi ja lisää joukkoon. Keitä noin 15 minuuttia.
Irrota lihat broilerista ja leikkaa tai revi ne suupaloiksi. Jaa broileripalat neljälle keittolautaselle.
Leikkaa parsakaalit nupuiksi ja taita pavuista kovat päädyt pois. Kiehauta 2 l vettä kattilassa. Mausta vesi runsaalla teelusikallisella suolaa. Keitä parsakaaleja, papuja ja sokeriherneitä vedessä 2–3 minuuttia. Nosta kasvikset reikäkauhalla neljälle keittolautaselle odottamaan.
Keitä nuudelit kasvisten keitinvedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Jaa nuudelit ja broileri lautasille.
Purista limetistä mehu ja lisää se kalakastikkeen kanssa kuumaan kanaliemeen. Annostele kuuma liemi lautasille sattumien päälle. Viimeistele annokset tuoreilla yrteillä ja rapealla chiliöljyllä.
Jaa tämä loistava resepti ystävillesi!
Lähde: IL / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä