Näitä ruokia hamstrataan pian kaupoista – Ostatko sinäkin?
Tänä vuonna joulu sattuu viikonlopulle, joten sen odotetaan vaikuttavat ainankin yhteen asiaan.
Nimittäin siihen, että kun jouluruokien laittamiseen ei ole niin paljoa aikaa, ihmiset täydentävät joulupöytiään ostamalla valmisruokia.
Esimerkiksi valmiit laatikot ovat olleet asiakkaiden suosiossa jo pitkään. On kova homma valmistaa montaa erilaista laatikkoa kaikkien joulupyödässä olevien mieltymysten mukaan.
Kun kaupasta saa todella laadukkaita laatikoita helposti mukaansa. Viime vuosina perinteisten lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoiden lisäksi suosiotaan ovat kasvattaneet bataatti- ja kurpitsalaatikko.
Jaa vinkki ystävillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea