Näin teet itse syötävää glitteriä sokerista – katso helppo ohje
Syötävä glitter, mikä mahtava idea!
Näillä vinkeillä onnistut syötävän glitterin valmistuksessa. Lisää glitteriä vaikka muffinssien tai kakkujen päälle – vain mielikuvitus on rajana!Tarviset:
- n. 1,2 dl valkoista, isorakeista sokeria (ei ruskeaa eikä puuterimaista, eikä mielellään tavallista pöytäsokeria)
- Elintarvikeväriä haluamassasi värissä
Näin valmistat:
- Esilämmitä uuni 180ºC-asteeseen.
- Asettele leivinpaperi uunipellin päälle.
- Kaada sokeria pieniin kulhoihin.
- Lisää 1/2 tl elintarvikeväriä sekoittaen jokaiseen kulhoon eli n. 4-5 tippaa väriä per 0,6 dl sokeria kohden. Varmista, että väri on levittynyt tasaisesti kaikkialle sokeriin.
- Levittele sokeri leivinpaperille, joka on uunipellillä, ja painele sokerimassa tasaiseksi levyksi.
- Paista uunissa 8-10 minuuttia, mutta tarkkaile uunia jo 8 minuutin kohdalla, sillä toiset sokerit paistuvat nopeammin kuin toiset riippuen uunista.
- Jos huomaat, että sokerit alkavat sulaa tai kiehua, ota ne pois heti uunista. Tarkista myös, ettei sokerimassan pinta kupruile, ja tasoita sokerimassa sileäksi myös kesken paiston tarvittaessa.
- Anna sokerimassan jäähtyä. Kun massa on jäähtynyt, sokeriglitteriä voi käyttää sellaisenaan tai sen voi säilöä ilmatiiviiseen säilytysrasiaan.
HUOM! Vaikka voit valmistaa glitterin ilman lämmitystä, pieni lämpö auttaa sokeria imemään väriainetta itseeensä paremmin eli lämmön kanssa sokeri ”glitteröityy” paremmin.
Lähde: Wikihow
LUE MYÖS:
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea