Näin opit tykkäämään mistä tahansa ruoasta
Onko olemassa jokin ruoka tai juoma josta haluaisit pitää, mutta josta et vain kertakaikkiaan pidä?
Älä luovu toivosta, sillä ihmisen makuaisti on yllättävän sopeutuvainen! Heti alkuun voi tietysti esittää myös kysymyksen: miksi jostain tarvisi oppia pitämään? Kyse voi olla esimerkiksi siitä että tiedät kahvin olevan vähäkalorisinta mustana juotuna, mutta et vain ole tottunut makuun. Tai kyse voi olla kaveripiirin harrastamista pienpanimo-oluista, joista sinäkin haluaisit pystyä juttelemaan.Hyvänlaatuista masokismia ja toistoja
Vastaus on yksinkertainen: Minkä tahansa ruoan tai juoman makuun pääsee kun sitä syö tai juo riittävästi. Näin useimmat ovat päässeet esimerkiksi oluen ja kahvin makuun vasta lapsuusiän ohitettuaan. NPR:n haastattelema psykologi Paul Rozin toteaa, että kyse on eräänlaisesta ”hyvänlaatuisesta masokismista” – totutamme itseämme makuihin joista emme pidä, mutta jotka eivät ole meille vaarallisia. Samalla tavalla opimme pitämään hurjista huvipuistolaitteista ja kauhuelokuvistakin. Näissä esimerkeissä sosiaalinen paine näyttelee isoa roolia: se ajaa meidät toistuvasti tilanteisiin jotka eivät tunnu luontevalta. Riittävän toiston myötä opimme kuitenkin pitämään aluksi ikäviltä tuntuneista tilanteista ja mauista. Ei siis muuta kuin härkää sarvista ja herkuttelemaan oudommillakin mauilla!Katso myös:
Lähde: Lifehacker / NPR
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Laitoin foliopallon kanafileen sisälle ennen kypsennystä – Katso lopputulos!
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Pirteän persikkainen broileri-feta-pasta on helppo ja keväinen ruoka pääsiäseen
- Tähän vastustamattomaan Oreo-jälkkäriin et tarvitse uunia – valmistuu muutamasta aineksesta
- Jos tykkäät chili cheese topseista, tämä helppo resepti kannattaa ottaa haltuun
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä