Näin grillaat kasviksia oikein – Katso vinkit
Kun tietää muutaman niksin kasviksista saa grillissä maistuvampia
Tänä päivänä monet eivät syö lihaa vaan korvaavat ne muilla kasvisperäisillä tuotteilla. Näiden grillaamisesta on kuitenkin hyvää tietää muutama asia niin saat niistä paljon parempia.
Kasvisproteiinista tehtäviä tuotteita on ilmestynyt tiuhaan tahtiin kauppojen hyllyille ja valikoima paranee kokoajan. On hyvä muistaa, että näissä tuotteissa esimerkiksi kanan kaltaista salmonellariskiä ei ole.
Niitä ei siis tarvitse kypsentää grillissä vaan riittää että ne lämpenevät hyvin ja saavat kauniin paistopinnan. Tässä kannattaa myös sen takia olla tarkkana ettei valmistettava tuote kuivu grillissä liikaa.
Tavallisen grillaamisen tapaan hyvä maustaminen antaa vege grillaukselle paljon makua.
Tärkein valinta tehdään kuitenkin jo ennen grillaamista. Se, että osaa valita itselle oikeanlaiset tuotteet on tärkeää tänä päivänä kun erilaisia tuotteita löytyy niin monenlaisia.
Monet myös syövät vegetuotteita ja lihatuotteita sekaisin, joten ne eivät kuulu vain lihasta kieltäytyville henkilöille. Niistä saattaa lihansyöjäkin löytää uusia suosikkeja kokeilemalla.
Jaa uutinen grillaamisen ystäville!
Lähde: HS / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Jätä harava nurkkaan – 5 syytä jättää haravoimatta
- Suppilovahverot edistävät terveyttä monella tapaa – Mars sienimetsään!
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Viipaloi kukkakaali pellille, sivele päälle pestoa ja lisää jauhelihaa – tulee mielettömän hyvää
- Olin jo tyystin unohtanut tämän arkiruoan – oli aikoinaan lasten lempiruokaa
- Tuulomaan torttu valmistuu mikrossa 5 minuutissa – tässäpä nopea herkku kahvipöytään
- Nämä uuniin fetan seuraksi – 15 minuutissa ravintolatason herkku
- Nämä munakkaat piristävät – naurut on taattu aamupalapöydässä
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa