Muista nämä tärkeät säännöt kun valmistat graavilohta
Graavikala on monien suosikki ruokaa joulupöydässä.
Graavikalan valmistus itse on helppoa ja nopeaa. Monilla ei tänä vuonna ollut kovin paljoa aikaa valmistaa jouluruokia sillä jouluaatto sattui perjantaille.
Näitä tarvitset:
1 lohifilee
1 dl merisuolaa
0,5 dl sokeria
2 punttia tilliä
2 sitruunaa
1 punttia ruohosipulia
Näin valmistat:
1. Leikkaa tilli reilun kokoisiksi paloiksi.
2. Mausta lohifilee suolalla, sokerilla ja tillillä. Anna lohen graavautua jääkaapissa vuorokauden ajan.
3. Silppua ruohosipuli.
4. Pyyhi lohifileen päältä mausteet ja leikkaa fileestä ohuita siivuja.
5. Asettele siivut tarjoiluastialle ja raasta sitruunoiden kuori tasaisesti lohien päälle. Viimeistele lautanen ruohosipulilla.
Jaa tämä resepti kavereillesi!
Lähde: Iltalehti / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- Laiskan kokin kaalikääryle tehdään kakkuvuokaan – säästyt kokonaan käärimiseltä
- Tee ranskalaisista kunnon mättöannos – päälle makkaraa, cheddaria ja jalapeñoa
- Omenahillo saa näissä sarvissa vähän erikoisemman makuparin
- Jessen erikoisempi lasagne tehdään nuudeleista – juustossa ei säästellä
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin