Mikset kokeilisi tehdä tätä viikonloppuherkkua itse?
Näitä ihmiset ostavat kaupoista isoja määriä, mutta mikset kokeilisi kerrankin valmistaa niitä itse
Kyseessä on tietenkin ehkä maailman suosituin snack eli sipsit. Perunalastuja ollaan syöty eri kulttuureissa vuosisatojen ajan ja nykyään kaupat pursuavat erilaisia vaihtoehtoja vaikka kyse on todellakin niin yksinkertaisesta asiasta kuin viipaloitu peruna.
Tartu siis ihmeessä toimeen ja tee nämä herkut itsellesi ja ystävillesi aivan itse. Veitsen sijaan voit käyttää juustohöylää, jolla saat perunasta aikaan sopivan paksuisia lastuja. Sen jälkeen perunat voi maustaa itseä eniten miellyttävällä tavalla, mutta oliiviöljyä kannattaa käyttää reilusti.
Sen jälkeen kun maustetut perunalastut ovat saaneet hiukan aikaa ottaa mausteita itseensä voi ne asetella uunipellille. Pellille kannattaa laittaa korkeintaan kuusi perunaa kerrallaan, että ne saavat uunissa tarpeeksi tilaa kuivua rapeiksi herkuiksi. Paista uunissa niin kauan kunnes perunat ovat mukavan rapeita.
Omatekoisten sipsien kanssa sopii täydellisesti myös itsetehty dippikastike. Sen voi myös tehdä täysin oman maun mukaan tai sitten ostaa kaupasta valmis dippikastike, joka sekoitetaan kermaviiliin tai kaurakermaan.
Herkuttele!
Jaa tämä ohje kavereillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea