Mies tekee perunaan reiän ja tökkää siihen oksan – loistava kevätniksi

Perunasta on hyötyä ruoanlaiton lisäksi myös viherpeukaloille!
Internet on pullollaan kaikenlaisia tee se itse -niksejä, joista osa toimii ja osa ei. Tätä niksiä katsoessa on kuitenkin helppo todeta, että tämä kikka varmasti toimii, sillä se näyttää ja kuulostaa erittäin loogiselta ja järkevältä.
Istuttaminen vaatii usein aikaa, rahaa ja vaivaa, jota arkipäivisin ihmisillä on rajattu määrä. Lähes kaikkien kodeista löytyy kuitenkin porakone, perunoita, kanelia ja hunajaa — toisin sanoen kaikki ainekset, joita tarvitset, aloittaaksesi istuttamisen!
Pidä myös mielessä, että voit kokeilla kaikkia muitakin lajikkeita, sillä sitruunapuun oksan löytäminen saattaa olla vaikeaa Suomessa, ellet jo omista sitruunapuuta.
Tarvitset:
- Sitruunapuun oksan (muutkin oksat ja kasvien varret käyvät)
- Perunan (mielellään mahdollisimman suuri)
- Kanelia
- Hunajaa
- Porakoneen ja oksan varren paksuisen terän
Lue ohjeet alapuolelta:
1. Aloita kokoamalla tarvikkeet pöydällesi. Pidä huolta, että hunaja tai muut aineet eivät sisällä minkäänlaisia kemikaaleja.

2. Leikkaa lehdet pois niin, että oksa näyttää jotakuinkin tältä. Huomioi, että oksan tulisi olla sivuverso, sillä tavallinen oksa ei ala kasvattamaan pituutta ja uusi lehtiä.

3. Varmista, että teräsi on oikean kokoinen.

4. Poraa perunan keskelle reikä, joka ulottuu 3/4 syvyyteen.

5. Varmista, että oksa mahtuu perunan sisään.

6. Kaada hunajaa reikään ja sen ympärille.

7. Leikkaa oksan lehdet, jotta kasvu keskittyy juuriin.

8. Kasta oksan kanta kaneliin

9. Ja työnnä varsi lopulta perunan sisään. Varmista, että hunaja peittää ympäryksen, sillä sen tarkoituksena pitää kosteus perunan sisällä.

Tätä niksiä voi kokeilla oikeastaan kaikkiin muihinkin puihin ja kasveihin, jonka vuoksi se on erinomainen tapa aloittaa viljely jo keväällä, ennen kuin niitä voi istuttaa ulos. Lisäksi niksi on nopea ja helppo, eikä se maksa juuri mitään. Vältyt myös sotkulta, jota mullan levittämisen ja istutuksen aikana syntyy.
Jaa tämä artikkeli ystävällesi, jolla on tapana istuttaa ja kokeilla erilaisia niksejä kotona!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen