Mies piti kuukauden sokeri- ja alkoholipaaston – yllättävät seuraukset
Oletko miettinyt miltä tuntuisi elää kuukausi ilman sokeria ja alkoholia?
Hollantilainen Sacha Harland ryhtyi tuumasta toimeen. Hän vietti 30 päivää ilman tuotteita joissa on alkoholia tai joihin on keinotekoisesti lisätty sokeria. Kokeilun aluksi Sacha kävi urheilulääkärin pakeilla. Urheilulääkäri totesi Sachan olevan muuten terve, mutta kolesterolin olevan hieman koholla. Ensimmäisenä päivänään Sacha söi aamiaiseksi kananmunaa, makeuttamatonta jogurttia ja hedelmiä. Hän tunsi olonsa kärttyisäksi ja tajusi himoitsevansa jatkuvasti ympärillään mainostettavia herkkuja – limsoja ja makeisia. Sacha kärsi huonosta olosta lähes koko kuukauden ajan, mutta paaston loppuvaiheessa hän huomasi selvän eron voinnissaan: Sacha kertoo olevansa aamuisin energisempi ja että ylösnouseminen käy helpommin kuin aiemmin. Sacha kertoo yllättyneensä muutoksen suuruudesta.Tulokset
Sokeri- ja alkoholipaasto teki suorastaan ihmeitä Sachan kunnolle: Hänen verenpaineensa laski 135:stä 125:een, Kilot karisivat 82:sta 77:een ja kolesteroli laski 4,6:sta 4,0:aan. Sacha kertoo aikovansa jatkaa valitsemallaan linjalla jatkossa, mutta hieman rennommin ottein: Ehkä olut ja suklaakin joskus taas maistuvat, hän toteaa.Sachan alkoholi- ja sokeripaasto videona (eng):
Lähde: Iltalehti / LifeHunter
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit