Makuja: Aiotko ostaa kalaa jouluksi? Muista tämä!
Erilaiset kalaherkut ovat monen suomalaisen joulupöydän kulmakiviä, ja joulu onkin vuoden kiireisintä aikaa kalatiskeillä ja kalakaupoissa.
Ostoskoreihin sujahtavat perinteiset graavi- ja savukalat, mäti, sillit sekä silakat. Lisäksi suomalaiset ovat alkaneet kokeilla yhä enemmän myös osterien, merirapujen ja muiden merenelävien tarjoamista jouluna, Pro Kala ry kertoo tiedotteessaan.
Suosituimmat joulukalat
Turun kauppahallin Kalaliike S. Wallinin yrittäjä Jaakko Manelius vahvistaa, että lohi, kirjolohi ja siika ovat määrällisesti joulun suosituimpia kaloja.
– Moni ostaa lohta reilun kilonkin eri muodoissaan. Silakkaa ja silliä voi olla myös lukumäärältään yhtä monessa paketissa kuin vaikka lohta, mutta niitä ostetaan usein pienempiä määriä, yleensä muutamia satoja grammoja, Manelius kertoo Pro Kala ry:n tiedotteessa.

Älä osta kalaa liian aikaisin
Joulun kiireisin ostospäivä arvioidaan olevan tänä vuonna aaton aattona, maanantaina. Tämä on hyvä päivä hankkia tuorekalaa, sillä kala kannattaa ostaa vasta juuri ennen käyttöä sen säilyvyyden varmistamiseksi. Useimmat kaupat ja kalatiskit palvelevat myös jouluaattona.
Sen sijaan marinaadeissa myytävät sillit ja silakat voi hankkia jo hyvissä ajoin, sillä ne säilyvät kylmässä reilun viikon. Vakuumi- ja suojakaasupakkauksissa olevat kalat säilyvät avaamattomina pakkauksessa ilmoitettuun viimeiseen käyttöpäivään asti, kunhan ne säilytetään oikeassa jääkaappilämpötilassa.
Pakkauskokoja harkiten
Kalayhdistys vinkkaa, että useamman pienemmän pakkauksen ostaminen on järkevämpää kuin yhden suuren. Näin kalatuotteita voi avata tarpeen mukaan, eikä ruokahävikkiä synny.
Lähde: MTV Uutiset
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Mummon haudutettu sisäfilee kerää valtavasti kehuja – päälle ripotellaan runsaasti paahdettua sipulia
- Mikä ihmeen valkoinen mansikka? Tämä erikoinen marja hämmentää monia
- Lorautatko kauramaitoa kahviin? – Se on kuin laittaisit sokeria
- Tämä mehevä kauravuokaleipä ei sisällä lainkaan vehnäjauhoja tai hiivaa
- Kokoa juustokakku pääsiäismunan puolikkaaseen – Nerokas idea
- Tarvitset vain 2 ainesosaa – uskomattoman helppo chia-herkku
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä