Laita valkosipulinkynsi korvaasi – näin se vaikuttaa yleiseen, mutta ikävään oireeseen

Valkosipulinkynnet sopivat ruoanlaiton lisäksi kivun, säryn ja kuumeen lievitykseen.
Valkosipulin terveyshyödyt on tunnettu jo vuosisatoja ja tiedämme, että jo muinoin valkosipulia käytettiin erilaisten sairauksien hoitoon.
Olemme jo maininneet, että valkosipuli on erittäin hyvä luontainen lääke monille sairauksille, tässä artikkelissa saat vielä lisätietoa siitä, mihin kaikkeen valkosipulia voi käyttää!
Jo yksi valkosipulinkynsi voi lievittää esimerkiksi korvatulehduksen oireita.
Katso alta vinkit:
Korvatulehdus
Valkosipulin on todettu poistavan kipua korvista ja lievittävän myös päänsärkyä. Korvatulehduksen aikana voit laittaa yhden puhdistetun valkosipulinkynnen korvaasi, jonka seurauksena kivun ja säryn tulisi lievittyä. Valkosipulin kynsi sopii helposti korvaasi ja se muistuttaakin rakenteeltaan hieman korvatulppaa.
HealthyViral24 -sivuston mukaan kipu ja tulehdus lievittyvät jopa muutamassa minuutissa!
Päänsärky
Toimi samalla tavalla kuin korvatulehduksen kanssa, mutta anna valkosipulin olla korvassa yön yli. Haasteena voi olla saada pidettyä valkosipulinkynsi paikoillaan, mutta esimerkiksi teippi saattaa auttaa asiaan. Aamulla päänsäryn tulisi olla poissa.
Kuume
Valkosipuli laskee kehon lämpötilaa. Voit kokeilla helpottaa lapsesi oloa, leikkaamalla valkosipulin viipaleiksi ja upottamalla sen omenaviinietikkaan. Aseta viipaleet tämän jälkeen lapsesi jaloille ja korville, jonka seurauksena lämpötilan tulisi laskea nopeasti, kertoo Healthyviral24 -sivusto.
Menetelmät saattavat kuulostaa kummallisilta, mutta ne ovat lähes ilmaista ja ei niitä kokeilematta mitään ainakaan menetä!
Jaa niksi ystävällesi, joka saattaisi hyötyä näistä yksinkertaisista vinkeistä!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Heitä hyvästit hyttysille: Halkaise muovipullo ja lisää sisälle sokeria, vettä ja hiivaa
- Osta kaupasta cayennepippuri ja istuta sen siemen – saat tällaisen kasvin parissa kuukaudessa
- Mummoni tuikkaa keväisin puutarhaan muutamia kanelitankoja – 5 tapaa, jolla kasvit kiittävät
- 15 yksinkertaista tapaa pudottaa painoa vain muutamassa viikossa
- Näin pelastat ummehtuneen hajuisen pyyhkeen – lisää pesukoneeseen kahta ainetta
- Kaada ruokasoodaa paistinpannulle – ikivanha niksi toimii edelleen mainiosti
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi