Laita Skittles-karkit lautaselle ja kaada vesi — lopputulos on kaunis
Skittles-karkit ovat herkullisia, mutta niitä voi käyttää myös kauniiden taideteosten luomiseen.
Ruoalla ei saa leikkiä, mutta karkeilla saa. Nameja syödessä erityisesti lapset pitävät niillä leikkimisestä. Pääsiäinen on ensi viikolla ja monet ihmiset maalaavat kananmuniin kauniita koristeita. Harrastus on usein mieluinen koko perheelle ja yhteinen tapa, jonka ääreen kokoonnutaan kerran vuodessa. Vaihtelun vuoksi haluamme tarjota myös toisenlaisen vaihtoehdon, mikäli olet kyllästynyt munien maalaamiseen. Skittles-karkkien avulla lautasista saa ”maalattua” kauniita ja värikkäitä taideteoksia, joissa vain mielikuvitus on rajana. Liemi ei mene myöskään hukkaan, sillä lapset haluavat luultavasti juoda sen.Katso ohjeet alapuolelta:
Aloita asettelmalla karkit lautasen reunalle. Voit valita karkkien määrän ja värijärjestyksen itse. Muista varmistaa, että pyötä tai käyttämäsi alusta on tasainen.

Kaada tämän jälkeen rauhallisesti vettä lautasen keskellä olevaan tyhjään osaan, jotta neste levittyy tasaisesti.

Noin 2 minuutissa lautaselle on muodostunut kaunis kuvio, jonka voi myöhemmin juoda pois esimerkiksi pillin avulla.

Niksi sopii varmasti kaikenikäisille, mutta uskomme, että erityisesti lapset pitävät tätä temppua kiehtovana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sitruunatorttu yllättää helppoudellaan – tee valmiiksi jo edellisenä päivänä
- Kokeile viinirypäleitä rahkapiirakkaan – yhdistelmä toimii paremmin kuin uskoisit
- Kevään raikkain jälkiruoka valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Tämän herkun teossa et voi epäonnistua – 3 ainesta riittää
- Pajunoksien keruu voi olla laitonta – muista tämä ennen kuin katkaiset oksan
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä
- Moni pilaa kakkupohjan tällä yleisellä virheellä – lopputuloksena lässähtänyt tai kuiva kakku