Kuivaliha valmistuu nopeammin tällä tavalla – kokeile, jos et malta odottaa kevättalvea
Kuivaliha on monessa perheessä todellinen herkku, mutta perinteisesti sen valmistus vaatii kärsivällisyyttä ja oikeanlaiset ulko-olosuhteet. Jos kevättalvea ei malta odottaa, kuivalihan voi tehdä myös huomattavasti nopeammin sisätiloissa. Tällä tavalla pääset herkuttelemaan jo parissa päivässä, ja kuivuusasteen voi säätää juuri omaan makuun sopivaksi.
Kuivaliha kuivurissa
Ainesosat
- naudan paahtopaistia
- suolaa
- vettä
Ohje
Vaihe 1. Pakasta liha kevyesti kohmeiseksi. Näin se on helpompi siivuttaa. Leikkaa liha noin 0,5–1 cm paksuisiksi viipaleiksi.
Vaihe 2. Valmista suolavesi. Ohuemmille lihaviipaleille käytä 7-prosenttista liuosta (1 l vettä ja 0,7 dl harmaata merisuolaa). Paksummille viipaleille sopii 10-prosenttinen liuos. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää suola, jotta se liukenee kunnolla. Anna liuoksen jäähtyä.
Vaihe 3. Lisää lihaviipaleet suolaveteen ja anna niiden maustua yön yli, vähintään 10 tuntia.
Vaihe 4. Levitä pöydälle pyyhe ja nosta sen päälle kasvikuivurin ritilät. Asettele lihat ritilöille niin, etteivät ne kosketa toisiaan.
Vaihe 5. Kuivata lihat kuivurissa noin 60 asteessa. Anna kuivua reilut 10 tuntia ja maistele välillä, jotta saat juuri sinulle sopivan kuivuusasteen. (Noin sentin paksuiset lihat vaativat yleensä noin 20 tuntia kuivurissa.)
Vaihe 6. Kun kuivaliha on valmista, leikkaa se tarvittaessa saksilla pienemmiksi paloiksi.
Oletko tehnyt kuivalihaa aiemmin vai meneekö tämä ohje heti testiin. Jaa vinkki ystävällesi.
Resepti: TikTok/carnivoreaiti
Lue myös:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuivaliha valmistuu nopeammin tällä tavalla – kokeile, jos et malta odottaa kevättalvea
- Ota varaslähtö laskiaiseen – nämä pullat vievät perinteet uudelle tasolle
- 7 asiaa, joita ei pidä koskaan jättää kylmään autoon – seuraukset voivat olla hyvinkin ikäviä
- Alkon myyntiluvut kertovat karua kieltä – nämä juomat hallitsevat kulutusta
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille
- Ruokalusikan avulla saat sitruunasta irti kaiken mehun – kokeile tätä kikkaa
- Yksi erehdys pakkasilla voi johtaa kymppitonnin laskuun – näin vältät sen
- Keittiömestari paljastaa yksinkertaisen niksin, jolla lohesta tulee täydellinen
- Nyt on veriappelsiinien aika – valmista niistä tämä vastustamattoman herkullinen jälkkäri
- Veriappelsiinien punaisen värin taustalla on kiinnostava syy – tiesitkö tätä?
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti