Inkivääriä on turha ostaa kaupasta – hanki itsellesi loputon sato tämän niksin myötä
Inkiväärin kasvattaminen kotona on yllättävän helppoa!
Kaikkea saa ostettua suoraan kaupasta, mutta joskus on hauska kokeilla, kuinka arkisia ja hieman eksoottisempiakin ruokia saa kasvatettua kotioloissa. Inkivääri viihtyy hyvin varjoisassa paikassa, mikä tarkoittaa, että sen kasvattaminen on mahdollista myös Suomessa. Inkivääri on luonnon oma lääke, jolla on useita positiivisia vaikutuksia terveydellesi. Inkivääri ehkäisee muun muassa tulehduksia ja turvotusta. Lisäksi se pitää flunssan loitolla!Ohjeet istutukseen:
- Leikkaa inkivääristä viipaleita ja laita ne veteen 3-5 tunniksi (tai yön yli)
- Lisää ruukkuun mustaa multaa, sekä tavallista puutarhamultaa. Laita palat kukkaruukkuun mullan alle ja kastele huolella. (huomio, että ruukun pohjalla on reikä, jotta kosteus haihtuu sopivaan tahtiin)
- 4-6 viikon päästä inkivääri itää
- 5-6 kuukauden päästä sinulla on valmis inkivääri, jota voi käyttää ruoanlaitossa
Niksi ei rahallisesti ole merkittävä, mutta käsin on aina mukava askarrella kaikenlaista. Jaa vinkki ystävällesi, joka touhuaa paljon puutarhassa ja keittiössä.
Katso videolta tarkemmat ohjeet!
LUE MYÖS:
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Miksi ihmeessä emme enää tee tätä? Kuivahtanut leipä kannattaa hyödyntää näin
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin