Eeppinen ratkaisu ketsuppi- ja sinappiongelmiin
Näin se onnistuu – video näyttää esimerkkiä!
Herkkusuu jakoi aiemmin videon, jossa kerrotaan miksi ketsuppi ei välillä meinaa millään tulla ulos pullostaan. Oleellisin kysymys jäi kuitenkin ratkaisematta: miten ketsupin tai sinapin sitten saisi parhaiten ulos pullosta? Nyt tämäkin kysymys saa vastauksensa eeppisen musiikin saattelemana.Katso video yllä!
Lähde: Alton Brown Katso myös:LUE MYÖS:
- Tee rosolli tänä vuonna hieman eri tavalla – niin maukas, ettei rääppiäisiin jää lainkaan
- Kaalista syntyy älyttömän maukas pyree – ensimmäinen kaaliruoka, joka maistui lapsillekin
- Murenna piparit kulhon pohjalle ja lusikoi täytteet kerroksittain – joulun helpoin jälkiruoka
- 7 ruokaa, joista saat luonnollista apua hiustenlähdön ehkäisyyn
- Taateleita kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna – 8 hyvää syytä pitää niitä aina kaapissa
- Kokeile puolukkakastiketta riistan kaveriksi – yllättävän toimiva vaihtoehto perinteiselle hillolle
- Mummo lisäsi shampoon sekaan aina hieman suolaa – auttaa hiuksia monella eri tavalla
- Tiinan valkosipulisinappi kruunaa joulupöydän – varaa aineksia heti kaksinkertainen määrä
- Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa