6 yleistä aamiaismyyttiä ja totuudet niiden takana
Aamiaiseen liittyy monia uskomuksia ja harhaluuloja.
Tässä niistä kuusi.1. ”Kunnon aamiaisen syöminen ehkäisee ylipainoa”
Aamiaista on totuttu pitämään päivän tärkeimpänä ateriana, koska sen uskotaan olevan tärkeässä roolissa mm. aineenvaihdunnan ”starttaamisessa” aamulla (ks. kohta 2). Tutkimusten mukaan tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa: Aamiainen on vain yksi ateria muiden joukossa, ja oleellisinta on että ruoka on keskimäärin ravitsevaa ja terveellistä.2. ”Aamiainen saa aineenvaihdunnan toimimaan”
Bathin yliopiston tutkimuksen mukaan aamiaisen syöminen ei kiihdytä aineenvaihduntaa käytännössä ollenkaan, eli aamiaisen syöminen ei siis auta polttamaan sen enempää kaloreita kuin aamiaisen väliinjättäminen.3. ”Aamiaisen syöminen ehkäisee herkutteluhimoa myöhemmin päivällä”
Erään tutkimuksen mukaan sekä aamiaista syöneet että aamiaisen väliin jättäneet koehenkilöt söivät päivän aikana keskimäärin yhtä paljon kaloreita. Aamiaisen skipanneet söivät siis kyllä lounaalla enemmän kuin aamiaisen nauttineet, mutta kokonaiskalorimäärä oli päivän päätteeksi sama.4. ”Aamiainen = aamuinen ruokakooma”
Erään tutkimuksen mukaan aamiainen ei suinkaan aiheuta ruokakoomaa (ainakaan jollet ylensyö), vaan se antaa enemmän energiaa päivän alkuun. Tutkimuksessa havaittiin, että aamiaista syöneet koehenkilöt liikkuivat enemmän kuin he jotka eivät syöneet aamiaista. Aamiaisen syöneet koehenkilöt polttivat viitisensataa kilokaloria enemmän päivässä kuin he jotka eivät syöneet aamiaista.5. ”Jos juot liian paljon kahvia aamulla, kärsit nestevajauksesta”
On totta että kahvi on diureetti, eli se stimuloi virtsan eritystä. Kahvin sisältämä vesi (ja maito tai kerma) kuitenkin antavat kehollesi enemmän nestettä kuin poistavat sitä. Kahvin nettovaikutus kehoosi on siis kuitenkin nesteyttävä.6. ”Kaikkien tulisi syödä aamiaista”
Aamiaisrutiinit ovat yksilöllisiä siinä missä muutkin ruokailutottumukset. Aktiivisesti liikuntaa harrastaville aamiaista voi suositella yleisesti, mutta muiden kannattaa suhtautua aamiaiseen terveellä järjellä: Syö jos maistuu, jätä väliin jos ei.Katso myös:
Aamiaisinspiraatiota
Lähteet: RealSimple, CNN, Cosmopolitan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Riisipuuron jämistä tehty kakku oli aikanaan mummon joulupöydän salainen herkku
- Älä kaavi jouluruokien tähteitä tänä vuonna kompostiin – katso ideat jälkiruoista pääruokiin
- Kesän suosikkijälkkäri toimii ihanasti myös talvella – hyödynnä sesongin maut
- Näin vältät ruokamyrkytyksen ja nautit joulukattauksista turvallisesti
- Mikä on paras aika päivästä talvikävelylle? Lue lääkärien vinkit
- Karjalanpaisti, joka katoaa padasta – joulun varmin hitti
- Ihmettelin, miksi riisipuuro oli näin hyvää – syy paljastui vasta myöhemmin
- Nyt viimeistään on aika laittaa lohi suolaan – katso Harri Syrjäsen takuuvarma resepti
- Punajuuri alkoi maistua meidän perheessä vasta, kun opin valmistamaan sen näin
- Tätä jälkiruokaa pyydetään meillä joka joulu uudestaan ja uudestaan
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku