6 tieteellisesti todistettua ja toimivaa keinoa painonpudottamiseen

Nykyään voi ostaa jos jonkinlaisia laihdutuspillereitä ja ihmerohtoja painonpudotuksen avuksi.
Monien pillereiden oletetut vaikutukset perustuvat joko ns. placebo-vaikutukseen, tai sitten pelkkään markkinamiehen taitavaan myyntipuheeseen. Katsotaanpa mitä tieteellisesti todistettuja painonpudotusniksejä AsapSCIENCE-kanavan videolta löytyy.
Pudota painoasi näin:
Liikunta
Kaikki tietävät, että liikuntasuorituksen aikana palaa kaloreita tehokkaimmin kuin millään muulla keinoilla. Nykyään tiedetään myös, että liikunnan jälkeen keho jatkaa kalorien polttamista myös nukkuessa. Liikuntasuorituksen aikana lihakset käyttävät energianlähteinään nopeita hiilihydraatteja. Painonpudotuksen kannalta paras vaihe alkaa kuitenkin vasta suorituksen jälkeen nukkumaanmennessä: Lihakset alkavat polttaa rasvasoluja.
Älä skippaa päivän pääaterioita
Jos jätät aterioita väliin, tulet nälkäiseksi. Nälkäisenä aivosi alkavat vaatia rasvaisia ja sokeripitoisia, epäterveellisiä ruokia. Älä siis anna liskoaivoillesi yliotetta, vaan syö säännöllisesti ja hyvin. Aamiainen on erityisen tärkeä ateria tässä suhteessa. Myös ruokavaliolla on väliä: proteiinipitoiset ruoat ja vähärasvaiset maitotuotteet pitävät nälän loitolla pitkään.
Syö keittoja ja smoothieita
Kun soseutat ruoka-aineet keitoksi tai smoothieksi, niiden sisältämät ravintoaineet imeytyvät mahassa hitaammin. Tämä auttaa pitämään nälän loitolla pitempään.
Laske kaloreitasi
Pidä ainakin karkeaa muistilistaa ruokavaliosi kaloreista, näin et tule vahingossa syöneeksi jotain mikä sisältää koko päivän kaloritarpeet. Esimerikiksi cappuccino sisältää 100 kaloria, kun taas kahvi mustana ilman sokeria sisältää 10 kaloria.
Hanki pienemmät lautaset
Tämä voi kuulostaa triviaalilta, mutta tutkimukset todistavat, että ihmiset syövät vähemmän jos heillä on käytössään pienemmät lautaset. Isolle lautaselle tulee helposti ottaneeksi liikaa ruokaa, ja monelle meistä ruoan poisheittäminen on hankalaa (eikä se toki ole ekologistakaan).
Nuku hyvin äläkä stressaa
Unettomuus ja stressi lisäävät riskiä sortua ahmimiseen.
Lähde: AsapSCIENCE
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen