6 syytä, miksi sipsit kannattaa aina jättää sipsihyllylle
Sipsejä ei kannata popsia syyttä suotta.
Tässä 6 hyvää syytä, miksi sipsit kannattaa jättää sipsihyllylle.1. Ympäristövaikutukset
Yhden perunalastukilon valmistaminen aiheuttaa kaksikymmenkertaisesti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin raakaperunoiden. Monissa sipsituotteissa käytetään myös pahamaineista palmuöljyä, jonka ympäristövaikutukset ovat tuhoisia mm. sademetsille.2. Addiktoivuus
Kaikki tietävät että sipsejä on mahdotonta syödä vain yksi tai kaksi – tai edes yhtä kourallista. Ei ihme, sillä perunalastujen on todettu olevan yksi maailman addiktoivimmista ruoista – katso täältä miten ne sijoittuvat top-10-listalla.3. Syöpävaara
Perunalastuissa esiintyy edelleen yhdisteitä jotka on todettu syöpävaarallisiksi tai todellisesti syöpää aiheuttaviksi. Yksi näistä aineista on akryyliamidi. Myöskään transrasvoista ei ole täysin päästy eroon.4. Tyydyttyneet rasvat
Vaikka transrasvoista onkin viimevuosina päästy pääosin eroon, eivät sipsi ole siltikään muuttuneet rasvakoostumuksensa osalta terveysruoaksi. Sipsit sisältävät sydän- ja verisuoniterveyden kannalta haitallisia tyydyttyneitä rasvahappoja. Yhdessä sipsipussissa voi olla yli puolet aikuisen ihmisen koko päivän rasvatarpeesta.5. Suolapitoisuus
Sipsit ovat todellisia suolapommeja. Yhdestä pussillisesta sipsejä saa helposti yli puolet koko päivän saantisuosituksesta.6. Painonnousu
Sipsit ovat tehokas tapa nostaa painoa, koska ne sisältävät rutkasti energiaa. Yhdessä sipsipussissa voi olla jopa aikuisen ihmisen koko päivän kaloritarpeen verran energiaa.Lähde: Iltalehti / Expressen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä