6 merkkiä, jotka viestivät siitä, että syöt aivan liian paljon suolaa

Suola on tärkeässä osassa ruoanlaitossa, mutta kohtuus tulee kuitenkin muistaa kaikessa.
Suola maustaa ruokamme, mutta sillä on ikäviä sivuvaikutuksia, mikäli määrä on liian runsas. Tähän artikkeliin on koottu muutamia merkkejä siitä, jotka kertovat, että suolan kanssa tulisi olla varovaisempi.
1. Kengät ja sormus kiristävät
Suola aiheuttaa turvotusta, jonka seurauksena tavallisesti hyvin sopineet asusteet saattavatkin yhtäkkiä tuntua kireältä, vaikka painosi ei olisikaan noussut.
2. Suusi on erittäin kuiva
Suola saa aivot lähettämään janosignaaleja, joten yhden suolaisen aterian jälkeen saatat tuntea olosi janoiseksi koko päivän ajan. Pidempään jatkunut liiallinen suolan käyttö voi johtaa myös suun kuivumiseen ja jatkuvaan janon tunteeseen.
3. Useasti riesana oleva migreeni tai päänsärky
Suola nostaa verenpainetta, mikä luonnollisesti altistaa sinut helpommin migreeneille ja päänsärylle. Myös niin sanottu jomotus päässäsi voi johtua suolasta.
4. Joudut käymään jatkuvasti vessassa
Liika suolan nauttiminen laittaa munuaisesi ylitöihin, jonka seurauksena joudut käymään vessassa jatkuvasti, kun elimistösi yrittää saada suolan pois kehostasi.
5. Alakuloinen olo ja jaksamattomuus
Liika suolan käyttö heikentää jaksamistasi ja saatat tuntea alakuloista oloa. Tämä johtuu siitä, että suola sitoo itseensä vettä ja kuivattaa kehoasi.
6. Ruoka ei enää maistu ”miltään”
Suolaan tottuu melko nopeasti, jonka seurauksena joudut helposti kierteeseen, jossa lisäät suolaa jatkuvasti enemmän, jotta ruoka maistuisi hyvältä.
Lähde: IS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen