5 yleistä nesteytysmyyttiä, jotka eivät todellakaan pidä paikkaansa
Pidit sitten veden litkimisestä tai et, vesi on erottamaton osa elämääsi.
Kehostasi jopa 60 % on vettä. Tarvitset siis vettä muodossa tai toisessa, mutta ihan kaikkia veteen liittyviä väitteitä ei kannata kuitenkaan uskoa. Tässä viisi nesteytysmyyttiä jotka tulisi jo kipata tunkiolle:1. ”Tarvitset vettä kahdeksan lasillista joka päivä”
Etenkin monet kosmetiikkatuotemainokset toitottavat kahdeksan vesilasillisen tärkeyttä. Totuus on että veden tarve vaihtelee yksilöittäin ja mm. ulkolämpötilan, ruokailun ja fyysisen aktiivisuuden mukaan. Riittää että juot silloin kun janottaa.2. ”Kehosi on jo kuivahtanut jos sinua janottaa”
Jos tarkkoja ollaan niin väite pitää paikkansa: Kehosi nestepitoisuus on laskenut 2 – 4 prosenttia siinä vaiheessa kun tunnet olevasi janoinen. Tämä ei kuitenkaan ole niin dramaattista kuin monet antavat ymmärtää – perusterveen ihmisen keho ei ole moksiskaan tällaisesta heilahduksesta. Vakavasta nestevajauksesta puhutaan kun kehon nestepitoisuus on laskenut 5 – 8 prosenttia. Tällöin tunnet kuitenkin olosi jo hyvin heikoksi ja huimaavaksi. Normaalioloissa keho ei kuitenkaan ajaudu näin vaikeaan tilaan jos vettä on saatavilla – riittää että juot silloin kun sinua janottaa.3. ”Urheilujuomat ovat paras nesteytysvaihtoehto urheilun jälkeen”
Pääsääntöisesti näin ei ole, vaan vesi päihittää muut juomavaihtoehdot. Urheilujuomat sisältävät paljon sokeria ja niiden happamuus ei ole hyväksi hampaille. Urheilujuomia kannattaa harkita vain maratonjuoksun kaltaisten pitkien ureilusuoritusten yhteydessä – tällöin urheilujuomien sisältämistä suoloista on hyötyä: Ne pitävät kehon elektrolyyttitasapainon kohdallaan. Lyhyemmissä ureilusuorituksissa vesi toimii hyvin nesteyttäjänä – älä siis usko urheilujuomien mainoslauseita vaan säästä rahasi ja juo vettä.4. ”Vesi poistaa myrkkyjä kehostasi”
Munuaiset siivilöivät myrkkyjä pois kehostasi, ja niiden toiminta vaatii myös riittävästi vettä. Munuaiset eivät kuitenkaan saa erityistä hyötyä siitä jos juot merkittävästi enemmän vettä kuin normaalisti – itseasiassa asia voi kääntyä jopa päinvastoin: Liiallinen vedenjuonti saa kehosi suolatasapainon sekaisin ja voi vahingoittaa munuaisiasi.5. ”Kahvi kuivattaa kehoasi”
On totta että kahvi on diureetti, eli se stimuloi virtsaneritystä. Kahvinjuomisen nettovaikutus kehon nestetasapainoon on kuitenkin positiivinen – lievästä diureettisesta vaikutuksestaan huolimatta se nesteyttää siis siinä missä vesikin.Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: LifeHacker
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit