5 helppoa niksiä, joilla saat lapsesi syömään terveellisemmin
Tässä viisi niksiä joilla varmistat että lapsesi syö terveellisesti.
Nämä niksit on hyvä tietää.1. Ohjaa perheesi ruokavalintoja, älä sanele niitä
Sitä lapset syövät mitä keittiön kaapeista löytyy. Valitse siis monipuolisesti terveellisiä ruokia kaupasta ja anna lastesi valita itse välipalansa niiden joukosta.2. Rauhoita ruokahetket
Totuta lapsesi yhteisiin ruokahetkiin – tällöin ruoka tulee syötyä myös hitaammin. Hitaampi syömisrytmi ehkäisee ylensyöntiä ja lihomista, koska kylläisyyssignaalit ehtivät paremmin mahalaukusta aivoihin.3. Ota lapset mukaan ruoanlaittoon
Ruoanlaitto on paitsi hauskaa yhdessäoloa, se saattaa tehdä eksoottisen tuntuisten ruokien maistamisesta helpompaa. Kun lapsi on päässyt valmistamaan ruokaa, se saattaa maistua paremmin.4. Suunnittele välipalat
Välipalat ovat ok, kunhan ne ovat pääsääntöisesti terveellisiä: Esimerkiksi hedelmiä ja pähkinöitä. Keksejä ja sipsejä ei kannata kokonaan kieltää, koska silloin niistä tulee entistäkin houkuttelevampia ”syntisiä herkkuja”. Salli epäterveellisemmätkin snacksit juhlissa ja muissa sosiaalisissa tilaisuuksissa.5. Älä käytä ruokaa rankaisukeinona tai palkkiona
On huono idea jättää lapsi iltapalatta rangaistuksena huonosta käytöksestä. Tällöin lapsi voi kokea että ”kohta ruoka viedään taas nenäni edestä, on syötävä niin paljon ja niin nopeasti kuin suinkin”. Toisaalta herkkujen käyttäminen palkkiona on myös huono idea: Jos palkitset lasta karkeilla, karkkien arvo ja houkuttelevuus voivat nousta lapsen silmissä.Katso myös: Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: WebMD
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin pidät koirasi turvassa jouluna – vältä nämä herkulliset mutta vaaralliset houkutukset
- Älä vain heitä kinkun paistorasvaa hukkaan – mummo opetti tämän jo aikanaan
- Kinkun nahasta valmistuu herkulliset sipsit illan naposteluhetkiin
- Älä anna vatsavaivojen pilata joulua: 3 helppoa vinkkiä
- Riisipuuron jämistä tehty kakku oli aikanaan mummon joulupöydän salainen herkku
- Älä kaavi jouluruokien tähteitä tänä vuonna kompostiin – katso ideat jälkiruoista pääruokiin
- Kesän suosikkijälkkäri toimii ihanasti myös talvella – hyödynnä sesongin maut
- Näin vältät ruokamyrkytyksen ja nautit joulukattauksista turvallisesti
- Mikä on paras aika päivästä talvikävelylle? Lue lääkärien vinkit
- Karjalanpaisti, joka katoaa padasta – joulun varmin hitti
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku