4 yleistä harhaluuloa rasvasta – nämä tiedostamalla voit paremmin
Rasvamyyttejä murrettiin. Tiesitkö näitä?
Tässä tulevat neljä yleistä harhaluuloa rasvasta ja totuudet niiden takana:1. ”Rasva lihottaa”
Rasvassa on kaksinkertaisesti kaloreita hiilihydraattiin ja proteiiniin verrattuna. Ei siis ihme että moni uskoo rasvan syömisen lihottavan. Totuus on kuitenkin se, että ihmiskeho tarvitsee rasvaa toimiakseen. Rasva ei myöskään itsessään lihota, vaan ratkaisevaa on syötyjen ja kulutettujen kalorien erotus. Oleellisinta terveyden kannalta on rasvojen laatu: nestemäisiä kerta- ja monityydyttymättömiä rasvoja tulisi suosia kovien rasvojen sijaan. Tyydyttymättömiä rasvoja saa esimerkiksi kalasta ja pähkinöistä.2. ”Kolesterolipitoiset ruoat tukkivat verisuonesi”
Monia kolesterolipitoisia ruokia – kuten kananmunia – on pitkään pidetty epäterveellisinä niiden runsaan kolesterolipitoisuutensa vuoksi. Nykytiedon valossa kananmunien kolesteroli ei kuitenkaan ole haitallista – pikemminkin päinvastoin: Kananmunien kohtuukäytön on todettu nostavan veressäolevan hyvän HDL-kolesterolin määrää. Katso täältä kananmunaherkkuja!3. ”Tyydyttynyt rasva aiheuttaa verisuonitauteja”
Tutkimusten mukaan tyydyttynyt rasvakaan ei juurikaan nosta huonon LDL-kolesterolin määrää verenkierrossa. Tyydyttyneen rasvan on kyllä todettu suurentavan pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita verenkierrossa, mutta tällä muutoksella ei ole todettu terveydelle haitallisia vaikutuksia. Itse asiassa sen on todettu jopa hieman pienentävän riskiä sairastua verisuonitauteihin. Kaikesta huolimatta terveellisimpiä rasvoja ovat kuitenkin tyydyttymättömät rasvat (ks. kohta 1).4. ”Margariini on terveellisempi rasvavalinta kuin voi”
Eräiden tutkimusten mukaan margariinit ovat itseasiassa sydänterveydelle haitallisempia kuin voi. Margariini on prosessoitua rasvaa, jossa on etenkin menneinä vuosina ollut myös runsaasti erittäin haitallisia transrasvoja. Nykyään transrasvojen määrä margariinissa on minimaalinen, mutta edelleen margariinit ovat hyvin pitkälle prosessoituja, teollisia rasvoja. Voi on luonnollinen ja nykytiedon valossa varsin terveellinen valinta – kohtuudella käytettynä.Lähde: Authority Nutrition
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit