3 niksiä, joilla saat eniten makua irti kahvistasi – kokeile näitä heti
Suomalaiset ovat maailman kovinta kahvittelijakansaa.
Keskiverto suomalainen juo vaaleapaahtoista suodatinkahvia muutaman kupillisen päivässä. Alla muutama vinkki joilla tästä herkullisesta kansallisjuomastamme saa hieman enemmän makua irti.1. Papulajike
Paahtoaste vaikuttaa merkittävästi kahvin makuun, ja kaikilla onkin oma mieltymyksensä sen suhteen. Paahtoaste ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa asia, joka makuun vaikuttaa. Eri puolilla maailmaa kasvatetut pavut maistuvat erilaisilta, joten sillä on myös väliä mistä pavuista kahvi on jauhettu. Kuten viineissäkin, kahvipavuissa on eroja: tietyiltä alueilta tuoduissa pavuissa voi havaita esimerkiksi mustaherukkaisia tai suklaisia aromeja. Käy erikoiskahviliikkeessä asioimassa, kokeile erilaisia kahvipapusekoituksia ja totea itse makuerot.2. Tuoreus
Vastapaahdettu kahvi maistuu aivan erilaiselle kuin paketissa seissyt. Tämän voit itse todeta käymällä esimerkiksi pienpaahtimokahvilassa, missä paahdetaan itse kahvia. Kun pavut ovat paahtamisen jälkeen seisseet pari päivää ja ne jauhetaan sitten kahviksi, on maku voimakkaimmillaan ja parhaimmillaan. Harkitse oman kahvimyllyn ostamista, ja varmista aina kaupan kahvipakkauksesta että kahvi on mahdollisimman tuoretta.3. Ryystäminen
Kahviammattilaiset maistelevat kahvia ryystämällä. Tämä johtuu siitä, että ryystäessä suuhun pääsee kahvin mukana myös ilmaa, mikä vahvistaa makuaistimusta. Älä siis yhtään häpeile, vaan ryystä niin että kenellekään ei varmasti jää epäselväksi että täälläpä juodaan kahvia!Lähde: Makuja
LUE MYÖS:
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea