Vinkki: Puhalla peukaloon 30 sekunnin ajan – voi auttaa yleiseen vaivaan

Tiesitkö että peukaloon puhaltaminen voi auttaa sinua pääsemään läpi vaikeista ajoista?
Peukalomme on suoraan yhteydessä vagushermoon eli kiertäjähermoon. Kyseessä on hermo joka lähtee aivoista ja jakautuu kaikkiin merkittäviin elimiin sekä lihaskudokseen, muun muassa: nenään, suuhun, kurkkuun, keuhkoihin, sydämeen, sisäelimiin sekä moneen muuhun paikkaan. Joten kun puhallat peukaloasi, stimuloit kiertäjähermoa joka voi käynnistää kehossasi monia hyödyllisiä prosesseja.
Liverpoolin sairaalassa työskentelevä lääkäri, Arun Ghoshin, kertoo että peukaloilla on oma pulssi. Joten puhaltaessasi peukaloa, säätelet sykettä ja lasket verenpainettasi, jonka seurauksena stressitasosi laskevat. Tätä temppua kannattaa kokeilla myös silloin, kun tunnet olosi ahdistuneeksi.
Peukaloon puhaltaminen voi kuulostaa lapselliselta, mutta sen kokeileminen ei vaadi paljoa aikaa tai vaivaa. Aion itse pitää tämän niksin mielessä, jotta saan seuraavalla kerralla apua stressaaviin tilanteisiin. Luulen että vauvatkin imevät peukkua sen vuoksi että sillä on rauhoittava ja stressiä lievittävä vaikutus…
Videolla käsitellään myös muita aiheita:
- Millainen tekniikka sopii sinulle0:58
- Muita niksejä äkillisen ahdistuksen hoitoon 2:36
- Katso fraktaaleja 2:49
- Lisää painetta rystysiisi 3:31
- Hiero korvanipukoita 3:56
- Maalaa kyntesi 4:25
- Katsele kaloja 5:06
- Puhalla ilmapalloa 5:42
- Hymyile 6:05
Löydät tarkemmat tiedot oheiselta videolta.
Eikö kuulostakin huvittavalta ajatukselta? Aikuiset ihmiset puhaltamassa omaa peukaloaan…
Oli miten oli – aion ehdottomasti kokeilla toimiiko tämä niksi, sillä se ei maksa mitään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää