Viisi asiaa, jotka saavat syömään epäterveellisesti – nämä on hyvä tiedostaa
Nämä syyt voivat aiheuttaa epäterveellisiä ruokailutottumuksia.
Epäterveellisten ruokailutottumusten takana on aina jokin syy, joka saattaa olla myös alitajuinen. Tässä viisi yleistä persoonallisuustyyppiä ja syytä jotka saavat ahmimaan vääriä ruokia.1. Tunnesyöjä
Tunnesyöjillä on tapana lääkitä ikäviä tunnetiloja ahmimalla epäterveellisiä herkkuja. Tällainen käytös tunnetaan myös lohtusyömisenä. Asiantuntijoiden mukaan eräs toimiva tapa ehkäistä tunnesyömistä on ”vapaaehtoinen ruokakaranteeni”: Jos tunnet tarvetta lohduttautua jäätelöllä aina iltasella, niin tee päätös pitää jääkaappi (ja pakastin) kiinni joka päivä seitsemästä nukkumaanmenoon asti.2. Tottumussyöjä
Joillekin rutiinit ovat erittäin tärkeitä – jos ne menevät sekaisin, syöminenkin muuttuu kaoottiseksi ja epäterveelliseksi. Tällöin esimerkiksi pikaruokaravintolat astuvat kuvaan ”vain tämän kerran”. Tottumussyöjän kannattaa varata riittävästi aikaa eväiden tekemiseen ja ruoka-aikojen etukäteissuunnitteluun, jotta arki ei muutu kaaokseksi.3. Vaikutteille altis syöjä
Nimensä mukaisesti altistuja altistuu herkästi herkuille joita arjessa kohtaa: Kuppikakuille leipomoiden vitriineissä ja jäätelölle jäätelökioskeissa. Altistujan kannattaa yksinkertaisesti minimoida altistumista esimerkiksi kävelemällä eri reittiä työpaikalleen tai keksimällä jotain ihan muuta tekemistä, jossa altistuminen minimoituu.4. ”Kaikki tai ei mitään” -syöjä
”Kaikki tai ei mitään” -ajattelua esiintyy etenkin hyvin tarkasti syömisistään kirjaa pitävissä, usein varsin nuorissa aikuisissa. Tyypillistä on että arki rullaa yleensä tarkan rutiinin mukaisesti, mutta ajoittain suunnitelmat kaatuvat retkahduksiin. Tällöin ahmiminen voi mennä täysin överiksi. ”Kaikki tai ei mitään” -tyypin syöjien kannattaa muistaa että yksi repsahdus ei kaada kaikkea tähän asti saavutettua, vaan oleellisinta on että syöminen pysyy pääsääntöisesti terveellisillä raiteilla.5. Nautiskelija
Näyttävät leivonnaiset, macaronsit ja mutakakut ovat lähellä sydäntäsi, koska ne puhuttelevat kaikkia aistejasi. Nautiskelijan ei kannata kieltää itseltään sensuelleja nautintoja kokonaan, vaan kiinnittää huomiota annoskokoon: Leivonnaiset voi puolittaa ja nauttia niiden suutuntumasta ja olemuksesta pienempinä paloina. Kylläisyyssignaalilla kestää viitisentoista minuuttia kulkea mahasta aivoihin, joten myös syömistahdin hidastaminen auttaa nautiskelijaa pitämään kalorit kurissa. Kuulutko sinä johonkin ylläluetelluista kategorioista? Mihin? Kommentoi!Lähde: Huffington Post
LUE MYÖS:
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- Laiskan kokin kaalikääryle tehdään kakkuvuokaan – säästyt kokonaan käärimiseltä
- Tee ranskalaisista kunnon mättöannos – päälle makkaraa, cheddaria ja jalapeñoa
- Omenahillo saa näissä sarvissa vähän erikoisemman makuparin
- Jessen erikoisempi lasagne tehdään nuudeleista – juustossa ei säästellä
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin