Vaarallisempaa kuin luulitkaan – 21 syytä lopettaa tupakointi
Kaikki tietävät että tupakointi tappaa – se aiheuttaa mm. keuhkosyöpää ja altistaa monille muille vakaville taudeille. Tässä 21 syytä lisää lopettaa tupakointi.
1. Sinun ei tarvitse kaivaa kuvetta vuosi vuodelta enemmän
Tupakka on helppo verotuskohde: Kaikki ovat samaa mieltä sen haitallisuudesta. Tämän vuoksi tupakkaveron – ja tupakka-askin hinnan – voi huoletta ennustaa nousevan vuosi vuodelta.2. Et ehkä kuolekaan nuorempana kuin muut
Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan kaksi kolmesta tupakoitsijasta kuolee ennenaikaisesti tupakan haittojen vuoksi. Keskimäärin tupakoitsijat kuolevat jopa kymmenen vuotta nuorempina kuin tupakoimattomat. Tutkimuksesta uutisoi Suomessa Iltalehti.3. Suorituskykysi makuuhuoneessa paranee
Tupakointi heikentää verenkiertoa, myös sukuelimissä.4. Nukut paremmin
Nikotiiniriippuvuus ja sen aiheuttamat öiset vieroitusoireet saavat tupakoitsijat nukkumaan yönsä huonosti. Tämä on vain yksi syy miksi tupakoitsijat ovat niin vetämättömiä päivisin.5. Luusi vahvistuvat
Tupakoinnilla näyttää olevan vahva yhteys luuntiheyteen etenkin naisilla: Erään tutkimuksen mukaan jokainen vuosi tupakointia (10 askia) alensi naisten luuston tiheyttä 2,3 – 3,3 %.6. Kuulosi paranee
Kyllä, tupakointi näyttää heikentävän kuuloakin. Tupakoitsijoiden kuulo heikkenee tämän tutkimuksen mukaan 70% todennäköisemmin kuin ei-tupakoitsijoiden.7. Ääreisverenkiertosi paranee
Kylmät kädet ja jalat voivat olla historiaa jos lopetat röyhyttelyn.8. Saat saman piristävän vaikutuksen pienemmällä kahvimäärällä
Kofeiinin piristävä vaikutus tupakoitsijan kehoon on noin puolet siitä mitä se on ei-tupakoitsijoilla. Tämän vuoksi sinun kannattaa puolittaa kahviannoksesi jos lopetat tupakoinnin – muuten kofeiini iskee sinuun kuin tuhat volttia.9. Kotisi palaa huomattavasti epätodennäköisemmin
Erään tutkimuksen mukaan tupakoitsijoiden keskuudessa vakavien tulipalojen riski oli jopa 6,6 kertainen verrattuna tupakoimattomiin. Arviolta 55%:ssa kuolemaan johtaneista tulipalotapauksista tupakka tai tupakansytyttimet ovat olleet palon syttymissyynä.10. Riskisi sairastua Crohnin tautiin pienenee merkittävästi
Tupakoitsijoiden riski sairastua tähän krooniseen suolistotautiin on jopa nelinkertainen. Crohnin tauti ilmenee mm. usein toistuvana ripulina ja muina suolisto-oireina.11. Säästät valtavan summan rahaa
Laskepa itse paljonko säästäisit…12. Sydänkohtausriskisi pienenee merkittävästi
Tupakoitsijoiden riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on 2 – 4 kertainen tupakoimattomiin verrattuna.13. Hampaasi muuttuvat valkoisemmiksi
Tupakoitsijan tunnistaa hymystä, valitettavasti.14. Ihostasi tulee vähemmän ryppyinen
Tupakan karsinogeeniset ainesosat vahingoittavat ihon verisuonistoa ja ihosoluja – tuloksena ryppyinen ja karun näköinen iho. Ihon elinvoima palautuu hiljalleen tupakoinnin lopettamisen jälkeen.15. Närästysoireet vähenevät
Erään tutkimuksen mukaan närästysoireet ovat 70 % yleisempiä pitkään tupakoineilla kuin tupakoimattomilla.16. Nautit ruoastasi enemmän
Tupakointi heikentää makuaistia ja kykyäsi nauttia syömästäsi ruoasta.17. Hajuaistisi tarkentuu
Tupakoitsijoiden hajuaisti on tupakoimattomiin verrattuna kaksi kertaa todennäköisemmin heikentynyt, ainakin jossain määrin.18. Onnistut painonpudottamisessa paremmin
Tupakointi on yhteydessä kaloripitoisten ruokien syömiseen – tupakoinnin aiheuttama makuaistin turtuminen voi selittää miksi tupakoitsijat himoavat erityisen kaloripitoisia herkkuja.19. Sormesi eivät ole enää keltaiset
Normaali väri palaa sormiisi.20. Seinäsi pysyvät sen värisinä millaisiksi ne maalasit
Ei enää kellertyneitä, haisevia seiniä ja verhoja.21. Pidä hiuksesi kunnossa
Tutkimusten mukaan tupakointi nopeuttaa hiusten harmaantumista ja kaksinkertaistaa kaljuuntumisriskin miehillä.Katso myös: Lisää tupakointiin liittyvää asiaa Lisää terveyteen liittyvää asiaa
Lähde: Health.com / Iltalehti Kuva: Oxfordian KissuthLUE MYÖS:
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun