Upota jalat jääveteen 10-20 sekunniksi – näin elimistösi reagoi
Pidä flunssa loitolla ja kokeile tätä niksiä!
Terveellinen ruokavalio ja liikunta auttavat luonnollisesti pitämään huolta hyvinvoinnistasi, mutta silloin tällöin kannattaa kokeilla myös uusia menetelmiä. Venäläislääkäri Sergej Bubnovskyn menetelmä on tavallisesta poikkeava, mutta ainakin minä aion kokeilla sitä! Metodi on erittäin yksinkertainen: upota joka ilta jalkasi jääveteen 10-15 sekunniksi. Menetelmä auttaa Sergejn mukaan pitämään vastustuskykysi vahvana, jonka seurauksena flunssat ja influenssat pysyvät loitolla. Uimahalleissa ja kylpylöissä on usein kylmäaltaita, joiden tarkoitus on tehostaa vastustuskykyä ja verenkiertoa. Tämän vuoksi jalkojen upottaminen jääveteen ei kuulosta lainkaan typerämmältä idealta! Jalat tulisi upottaa joka neljäs tunti veteen, mikäli vastustuskyky on erittäin huonossa kunnossa. Tavallisesti upottaminen kerran illassa riittää kuitenkin vallan mainiosti. Virginian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jäävesi auttaa kehoa tuottamaan hormonia, joka parantaa vastustuskykysi toimintaa. Tutkimukset ovat jopa osoittaneet, että avantouinti 1-2 kertaa viikossa vähentää riskiä sairastua masennukseen.Lähde: Newsner.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Halpa raaka-aine, mutta lopputulos kuin ravintolassa
- Näin saat kaupan basilikasta satoa yhä uudelleen – kokeile jo keväällä
- Tuunaa makaronilaatikko turkkilaiseen tyyliin – herkullista vaihtelua klassikkoon
- Kevään kauneimmat kukat kotiin ja parvekkeelle – 4 helppohoitoista suosikkia
- Jätin yhden raaka-aineen pois pashasta – lopputulos oli kevyempi ja jopa herkullisempi
- Oletko kuullut tulppaanihieronnasta? Kokeile itse ja ihastu lopputulokseen
- Allergiaturvallisuus koulun ja urheilujoukkueen myyjäisissä ja varainkeruussa
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä