Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
Omenalörtsy muistuttaa possumunkkia, mutta se on litteämpi ja täytetty makealla omenahillolla
Omenalörtsyt ovat monille tuttu syksyisiltä markkinoilta. Vaikka tämä herkkupalainen on jo pitkään kuulunut suomalaisiin perinteisiin, kaikki eivät kuitenkaan tunne sitä nimeltä tai tiedä, miten se valmistetaan. Tänä vuonna omenalörtsy on saanut erityistä huomiota, sillä sitä tarjoillaan myös Linnan juhlissa, ja uutisoinnin myötä tämä vanha markkinaherkku on noussut monen silmille. Tässä sinulle herkullinen resepti, jonka avulla voit loihtia omat lämpimän rapeat lörtsysi kotona.
Ainesosat:
- 50 g hiivaa
- 5 dl maitoa
- 2 munaa
- 2 dl sokeria
- 2 tl suolaa
- 1 rkl kardemummaa
- n. 16 dl vehnäjauhoja
- 150 g voita
- 1 l rypsiöljyä paistamiseen
- 2 rasiaa paistonkestävää omenamarmeladia
Ohje:
Vaihe 1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää munat, sokeri, suola ja kardemumma sekä osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi ja ala sen jälkeen lisätä jauhoja vähitellen. Alusta, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää viimeisenä pehmeä tai sulatettu voi ja vaivaa taikina ilmavaksi.
Vaihe 2. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota vedottomassa paikassa, kunnes se on kaksinkertainen. Kohonnut taikina tuntuu kevyeltä ja antaa hieman myöten painettaessa.
Vaihe 3. Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla ympyröitä, ja nosta keskelle noin ruokalusikallinen omenamarmeladia. Käännä taikinapala puolikuun muotoon ja painele sauma tiukasti kiinni. Anna lörtsyjen kohota liinan alla noin puoli tuntia.
Vaihe 4. Kuumenna öljy kattilassa. Varmista vielä, että leivosten saumakohdat ovat kiinni, jotta marmeladi ei valu kuumaan rasvaan. Nosta lörtsyt varovasti öljyyn kohotettu puoli alaspäin. Käännä reikäkauhalla ja paista myös toinen puoli kauniin ruskeaksi.
Jaa resepti myös kaverille!
Resepti: Yle
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Kuori klementiinit ja kaada päälle taikinaa – lopputulos ihastuttaa
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus