Tutkimus: Tämä asia kotonasi ennakoi liikalihavuutta
Liikalihavuuden syitä selvitettiin.
Tutkijat ovat tilastoja pöyhimällä löytäneet kaksi vahvaa ennustemerkkiä ylipainoisuudelle, joista toinen on erityisen mielenkiintoinen: koehenkilöt olivat sitä lihavampia mitä enemmän he säilyttivät ruokaa näkösällä kodissaan keittiön ulkopuolella. Tutkimusta vetänyt professori Charles Emery Ohion yliopistosta kertoo, että tutkimustulosten mukaan ruoan sijoittelu ja esillepano kotona näyttää selittävän ylipainoisuutta enemmän kuin aiemmin on tiedetty. Emeryn mukaan koti olisikin otettava keskiöön mm. ylipainoisuuden torjumiseen keskittyvissä ohjelmissa – viettäväthän ihmiset suurimman osan ajastaan kotonaan. Syömiseen ja ruokailuun liittyvät tavat dominoivat ihmisten arkea kotona, ja siellä niitä on myös helpointa pyrkiä muuttamaan tai kitkeä.Sipsipussit olohuoneessa ennakoivat lihavuutta? Syy ja seuraus epäselviä
Tutkijat havaitsivat ruoan esillepanon lisäksi muitakin vahvoja korrelaatioita tutkimusaineistossaan. Ylipainoisuus näytti kulkevan käsi kädessä myös alhaisen itsetunnon ja kulutetun roskaruoan määrän kanssa. Tutkijoiden mukaan sekä ylipainoiset että normaalipainoiset käyttivät ruokaan keskimäärin saman verran rahaa, mutta ylipainoisilla painottuivat karkit, snacksit ja roskaruoka terveellisemmän ruoan sijaan. Kuten monissa tutkimuksissa yleensäkin, myös tässä tutkimuksessa syy ja seuraus jäävät jokseenkin hämäriksi. Tutkimusta vetänyt professori Emery korostaa, ettei ole selvää johtaako ruoan esillepano liikalihavuuteen, vai onko ruoan ilmestyminen muihin huoneisiin seurausta ylipainoisuudesta ja sen muista selittävistä tekijöistä. Kaikesta huolimatta ja varan vuoksi: Kannattanee säilyttää ruoat pääsääntöisesti keittiön puolella!Lähde: Iltalehti /Ohio State University
LUE MYÖS:
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Miksi ihmeessä emme enää tee tätä? Kuivahtanut leipä kannattaa hyödyntää näin
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin