Tekisikö salaattia vai piirakkaa kesän picnicille? – yhdistä ne herkulliseksi salaattipiirakaksi
Tuskasteletko ikinä sen kanssa valmistaisiko piirakkaa vai salaattia? Mitä jos voisit tehdä molemmat ja yhdistää ne herkulliseksi salaattipiirakaksi. Ruokaisen keveä ja raikas yhdistelmä sopii monenlaiseen tilanteeseen täydellisesti.
Ainekset:
1 valmis piirakkapohjataikina (400 g)
150 g chevre-tuorejuustoa
100 g turkkilaista jogurttia
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
Salaatti:
200 g vihreää parsaa
½ rkl oliiviöljyä
200 g mansikoita
200 g retiisejä
1 rkl voita
1 rkl hunajaa
½ tl sitruunan kuorta raasteena
½ dl sitruunan mehua
¼ tl mustapippuria
¼ tl suolaa
1 pss vihreää salaattisekoitusta
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1 dl hienonnettua minttua
1-2 rkl balsamicoa
Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan ja painele se vuoan (Ø noin 24 cm) pohjalle ja reunoille ylös asti. Pistele pohja haarukalla. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa 25−30 minuuttia. Jätä jäähtymään.
Sekoita tuorejuusto, jogurtti, suola ja pippuri. Levitä jäähtyneelle piirakkapohjalle.
Napsauta parsoista kovat kannat pois ja pane parsat niukkaan veteen esimerkiksi paistinpannulle kiehuman. Keitä ohuita parsoja noin 2 minuuttia ja paksumpia 5–7 minuuttia, jätä napakoiksi. Valuta, leikkaa kolmeen osaan ja voitele öljyllä.
Puhdista mansikat ja retiisit. Halkaise ne koosta riippuen kahteen tai neljään osaan. Pane kuumalle pannulle voi, hunaja ja sitruunan kuoriraaste. Lisää retiisit ja paista pyöritellen 5 minuuttia. Lisää sitruunamehu ja anna kiehua muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita salaattisekoitus ja yrtit keskenään ja asettele piiraspohjalle. Nostele parsapalat, mansikat ja retiisit päälle. Käytä kastikkeena retiisien paistolientä tai lisää loraus balsamicoa päälle.
Jaa resepti ystävälle kenellä on kesäiset juhlat tulossa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin vältät ruokamyrkytyksen ja nautit joulukattauksista turvallisesti
- Mikä on paras aika päivästä talvikävelylle? Lue lääkärien vinkit
- Karjalanpaisti, joka katoaa padasta – joulun varmin hitti
- Ihmettelin, miksi riisipuuro oli näin hyvää – syy paljastui vasta myöhemmin
- Nyt viimeistään on aika laittaa lohi suolaan – katso Harri Syrjäsen takuuvarma resepti
- Punajuuri alkoi maistua meidän perheessä vasta, kun opin valmistamaan sen näin
- Tätä jälkiruokaa pyydetään meillä joka joulu uudestaan ja uudestaan
- Tuunaa kaikkien tuntema jälkiruoka jouluiseksi – huomattavasti helpompi kuin perinteinen
- Valmistan joka vuosi glögistä mehujätskiä – toimii hyvin myös drinkkipohjana
- Raikas ja kermaisa jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – tarvitset vain 3 ainesosaa
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku