Tämän vuoksi ruokaa ei tulisi kypsentää folion sisällä – mahdollisesti haitallista terveydelle
Ruoan kääriminen alumiinifolioon saattaa olla haitaksi terveydelle.
Tutkimus väittää, että ruoan asettaminen alumiinifolioon kypsentäessä saattaa olla vaaraksi terveydelle. Ruoan kypsentyessä korkeassa lämpötilassa alumiinia saattaa liueta ruokaan. Tämä vaikutus korostuu erityisesti silloin, kun ruoka on hapanta, tulista tai kypsennetty korkeassa lämpötilassa. Alumiini on yhteydessä moniin terveysriskeihin. Tutkijat kertovat, että alumiinifoliossa kypsennetty ruoka ylitti WHO:n saantisuositukset. Alumiini voi muun muassa nostaa riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Lisäksi se voi vaikuttaa pituuskasvuun, aivosolujen tuotannon hidastumiseen ja vaikuttaa vielä enemmän ihmisiin, joilla on jo ennestään esimerkiksi munuaisten vajaatoiminta.Tutkimuksen mukaan alumiinin haittavaikutukset ovat niin laajat, että niistä on vaikea tehdä yhteenvetoa.
Alumiinia esiintyy paljon myös muissakin tavaroissa. Monet padat, pannut ja keittiövälineet sisältävät kyseistä metallia. Yleensä nämä esineet ovat turvallisia, sillä ne on päällystetty niin, että alumiini ei pääse liukenemaan ruokiin. Keittiövälineiden pinnoite saattaa kuitenkin pitkän käytön seurauksena vahingoittua, jolloin alumiinin pääsy ruokaan mahdollistuu. Ruoan säilöminen alumiinifoliossa kylmänä oli tutkijoiden mukaan turvallista, sillä alumiinin liukeneminen ruokaan korostui huomattavasti enemmän korkeissa lämpötiloissa. Jaa tieto Facebookissa, sillä moni grillaa ruokia alumiinifoliossa tietämättä mahdollisista haittatekijöistä.Lähde: foodbeast
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä