Tämä omenapiirakka on huippuhelppo – valmistuu liedellä reilussa 20 minuutissa
Omenat ovat kiistatta Suomen suosituimpia hedelmiä – luultavasti siksi että ne antavat myös poikkeuksellisen hyvää satoa kylmässä kotimaassamme.
Omenoita saa kaupasta vuoden ympäri ja niistä voi valmistaa mehua, hilloa, piirakoita ja kaikkea muuta herkullista. Suurin osa ihmisistä pitää kuitenkin omenoista eniten silloin, kun niitä lisätään piirakkaan.
Tämä omenapiirakka on ainutlaatuinen siksi ettei sitä paisteta tavalliseen tapaan uunissa.
Ainekset, joita tarvitset:
- 1 omena
- 30 g rusinoita
- 3 rkl sokerijuurikassiirappia
Taikina
- 2 kananmunaa
- 50 g sokeria
- 1 tl vanilja-aromia
- 80 g vehnäjauhoja
- 40 g jauhettua mantelia
- 1 tl kanelia
- 1/2 tl leivinjauhetta
- 80 g voita
Tee näin:
#1 Leikkaa puolet omenasta pieniksi paloiksi ja poista siemenet sekä kanta. Säästä toinen puoli.

#2 Laita omenat ja rusinat kattilaan, karamellisoi niitä sokerijuurikassiirapin kanssa parin minuutin ajan.

#3 Lisää kulhoon kananmunat, sokeri ja vanilja-aromi. Lisää tämän jälkeen sekaan vehnäjauhot, jauhetut mantelit, kaneli ja leivinjauhe. Sekoita varovasti, jotta seoksesta tulee mahdollisimman ilmavaa.

#4 Sulata voi mikrossa ja sekoita se taikinan joukkoon.

#5 Seuraavaksi on aika käyttää toinen omenan puolikas. Kuori ja pilko omena, poista siemenet ja lisää kuutiot taikinan sekaan.

#6 Kaada taikina karamellisoitujen omenoiden ja rusinoiden päälle. Paista kannellisessa kattilassa noin 25 minuutin ajan. (Matalalla lämmöllä)

#7 Seuraavaksi on aika kipata piirakka tarjoiluastialle. Muista varoa kattilaa, joka on luultavasti vielä kuuma. Käytä pannulappuja.

#8 Voit tarjoilla herkullisen piirakan vaniljajäätelön ja siirapin kanssa.

Jäikö jokin epäselväksi? Löydät valmistusohjeet tältä videolta!
Karamellisoituneet omenat ja rusinat maistuvat varmasti taivaallisilta.
Jaa resepti Facebookissa, jos makeanhimo yllätti sinut.
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Kuori klementiinit ja kaada päälle taikinaa – lopputulos ihastuttaa
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus