Nämä ruoat ovat loistavia sydämen ja verisuonten toiminnan kannalta
Hyvällä ruokavaliolla pystyy ehkäisemään sydän- ja verisuonitautien syntyä.
Hyvällä ruokavaliolla voi ehkäistä lukuisia sairauksia. Sydän- ja verisuonitaudit ovat yksi yleisimmistä vanhemmalla iällä esiintyvistä sairauksista. Ne aiheuttavat valtavasti kuluja, jotka ovat pois muista hyödykkeistä. Syömällä terveellisesti ei tietenkään voi olla varma siitä, että yksikään sairaus ei ikinä puhkea — tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sairauksia kannata tai tulisi yrittää ehkäistä!1. Lohi
Lohen uskotaan olevan yksi parhaista sydämelle hyväksi olevista ruoista. Yksi syy tähän on se, että lohi sisältää runsaasti omega-3-rasvahappoja. Lohi auttaa laskemaan ja ehkäisemään korkeita kolesteroliarvoja sekä tulehduksia.
Muista kuitenkin pitää mielessä, että kalaa ei suositella syötäväksi päivittäin, sillä ympäristömyrkyt voivat tällöin nousta liian suuriksi.
2. Appelsiinimehu
100% appelsiinimehu sisältää paljon antioksidantteja, jotka ovat hyväksi punasoluillesi. Se laskee myös verenpainetta. Kaksi lasillista tuorepuristettua appelsiinimehua antaa sinulle päivittäisen C-vitamiinin saantisuosituksen.
3. Kahvi
Tämä on iloinen uutinen varmasti kaikille! Kahvi on terveellistä. Kaksi kahvikupillista päivässä laskee sydänkohtauksen riskiä 20%. Pidä kuitenkin mielessä, että liiallinen kahvinjuonti ei ole kuitenkaan terveellistä.
4. Pähkinät
Pähkinöiden terveysvaikutuksista on tiedetty jo pitkään. Pähkinät eivät ole ainoastaan hyväksi kolesterolitasoillesi, mutta ne tehostavat myös muistin ja nivelten toimintaa.5. Kurkuma
Kurkuma sisältää paljon kurkumiinia, jolla on paljon terveydellisiä ominaisuuksia. Mauste auttaa ehkäisemään rasvan varastoitumista ja ehkäisee tulehduksia.
6. Vihreä tee
Vihreä tee on tunnettu sen rauhoittavasta vaikutuksesta. Teelehdet sisältävät ketakiinia. Kyseinen antioksidantti laskee ehkäisee kolesterolin imeytymistä ja tehostaa aineenvaihduntaa. 1-2 kupillista teetä päivässä riittää parhaisiin etuihin.7. Vesimeloni
Vesimeloni ei ole vain raiskastavaa ja hyvänmakuista. Se myös laajentaa verisuonia lisäämällä typpioksidien määrää veressä.8. Täysjyvä
Täysjyvä ehkäisee korkeaa kolesteroliarvoa. Se sisältää paljon kuituja, jotka sitovat itseensä kolesterolin, jotta se ei kerry verisuoniisi. Kuidut myös auttavat hajottamaan verisuonistoon aikaisemmin kertynyttä kolesterolia. Hyviä täysjyvän lähteitä ovat kaura, tumma riisi ja täysjyväleipä.9. Karpalo
Karpalot ovat erinomainen kaliumin lähde. Juo karpalomehua päivittäin ja hyvät kolesteroliarvosi nousevat sekä huonot kolesteroliarvot laskevat.
10. Kaneli
Kaneli ei ole vain herkullinen lisä leivonnassa, se on myös tärkeä ainesosa, kun puhutaan kolesterolin kertymisen ehkäisemisestä. 1 teelusikallinen päivässä voi tarjota huomattavia vaikutuksia.11. Pinaatti
Kipparikalle syö pinaattia, saadakseen supervoimia. Pinaatti auttaa myös ”siivoamaan” verisuonistoa ja laskemaan verenpainetta. Pinaatti sisältää myös suuria määriä kaliumia ja foolihappoa. Molemmat laskevat sydänkohtauksen riskiä ja tukevat lihaskudosta.
12. Oliiviöljy
Kylmäpuristettu oliiviöljy tarjoaa kehollesi hyviä rasvoja ja laskee kolesteroliarvoja. Se voi laskea sydänkohtauksen riskiä jopa 41% — mieletöntä!Tiedätkö ystäviä, jotka pitävät näistä ruoista jo ennestään? Jaa tämä artikkeli, jotta he voivat syödä näitä ruokia entistä enemmän!
Lähde: Wikr.com
LUE MYÖS:
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea