Suosikkibändi lanseerasi oman juomansa – myynnissä alkoissa kautta maan
Bändit ja artistit ovat aina lanseeranneet omia juomia oli kyse sitten viinistä, oluesta tai konjakista. Tällä kertaa suosikkiyhtye Teflon Brothers päätti kuitenkin tehdä jotain mitä vielä ei ollut tehty: lanseerata oman lonkeron.
Yhtye vitsailee, että raparperilonkeron idea sai alkunsa heidän edustamastaan musiikkityylistä. Rap on vähän niinkuin raparperi lonkero. Siitä se idea sitten lähti liikkeelle ja sitä lähdettiin kehittämään yhdessä Pyynikin brewing companyn kanssa.
Yhtye kertoo myös maistaneensa kymmeniä erilaisia reseptejä, joista on tarkkaan valittu nyt myyntiin tuleva tuote. Sitä saa alkoista kautta maan ja joistain ravintoloista.
Ensimmäiset musakamat yhtye kertoo ostaneensa kiljua keittämällä, joten nyt kun korona on vienyt keikat on loogista, että jatketaan rahan tekemistä alkoholia myymällä.
Jaa uutinen lonkeron ystävälle!
LUE MYÖS:
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin