Säilytä ruoat jääkaapissasi oikein – yleinen moka voi johtaa ruokamyrkytykseen
Jääkaappi on metka keksintö: sen avulla ruoat säilyvät pitkään hyvinä.
On kuitenkin tärkeää huomioida muutama seikka, jotta jääkaappi toimii optimaalisesti. Tässä muutama niksi joiden avulla saat jääkaapistasi eniten irti ja vältät pahimmillaan jopa ruokamyrkytykset.
Vältä ruokamyrkytys näin:
1. Siirrä ruoat kahden tunnin sisällä jääkaappiin
Bakteerien määrä ruoassa alkaa lisääntyä eksponentiaalisesti kun ruoka on ehtinyt seistä huoneenlämmössä kaksi tuntia. Älä siis anna ruoka-annostesi seistä liian pitkään odottamassa jääkaappiin siirtämistä.
2. Jaa ruoka pienempiin säilytysastioihin ennen jääkaappiin siirtämistä
Iso kattilallinen ruokaa jäähtyy hitaammin kuin pienempiin astioihin jaettu ruoka. Bakteerien kasvu minimoituu kun ruoka jäähtyy mahdollisimman nopeasti. Älä siis laita isoa kulhoa tai kattilallista sellaisenaan jääkaappiin.
3. Varmista säilytysastioiden ilmatiiveys
Ilmatiivis pakkaus suojaa ruokaa bakteereilta ja ylimääräisiltä aromeilta. Pakkaamalla ruoan ilmatiiviisti pidennät ruoan säilyvyyttä oleellisesti. Pidä siis säilytysastioidesi kannet tallella!
4. Muutaman päivän ja muutaman kuukauden sääntö
Lihattomat tai vain vähän lihaa sisältävät ruoka-annokset säilyvät jääkaapissa 3 – 4 päivää. Pakastimessa vastaavat annokset säilyvät 3 – 4 kuukautta. Tarkista kuitenkin annos ennen sen syömistä: Katso, haista ja maista.
Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Makuja
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Tee karmivan upeat halloween-kananmunat aamiaispöytään
- Istuta kevään kukkaloisto nyt – Kattava opas kukkasipulien istutukseen
- Heräätkö väsyneenä, vaikka nukuit riittävästi? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Mummo muistelee syöneensä näitä lapsena – kaivoin vanhan ohjeen esiin