Ruokala.net: Sääntely huipussaan – vahvaa lonkeroa tarjoiltava vain ryyppynä
Ruokala.net uutisoi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan epäonnisesta lonkerouutuudesta, joka joutui oitis ”Sääntely-Suomen” käsittelyyn. Gini Long Drink -uutuus on tislaamalla valmistettu lonkero, joka on kuuden prosentin alkoholipitoisuudellaan hieman ruokakaupoissa myytäviä juomia vahvempaa.
”Ajateltiin, että tehdään vähän uudenlainen ja pikkuisen vahvempi lonkerojuoma. Valmistettiin 250 000 tölkkiä, sillä sen verran niitä vähintään on valmistettava yhdessä erässä” Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka kertoo Ruokala.netin haastattelussa.
”Sori pojat, tää on liian vahvaa tölkeissä myytäväksi”
Toimitusjohtajan innostus laimeni kuitenkin pian kun uusia lonkeroita lähdettiin viemään tukkuun. Tukussa Wirvoitusjuomatehtaan kuskille kuitenkin kerrottiin, että kuusiprosenttinen lonkero on liian vahvaa tölkeissä myytäväksi. Ihmetys oli suuri, joten toimitusjohtaja Aarikka soitti heti Valviran edustajalle, joka vahvisti asian: Tislaamalla valmistettuja, yli 5,5 prosenttia alkoholia sisältäviä juomia saa tarjoilla ravintoloissa ainoastaan kahdeksan senttilitran ryyppyinä – niitä ei siis saa edes myydä tölkeissä. Esimerkiksi viiniä saa myydä pullossa sen vahvemmasta alkoholipitoisuudesta huolimatta, koska se on käymisteitse valmistettua.Valvirakin pahoittelee sääntöjen järjettömyyttä
Aarikka kertoo Ruokala.netille, että jopa Valviran virkamiehet olivat hieman nolona tunnustaessaan että ”5,5 prosentin sääntö” todella on olemassa. Virkamiehet kertoivat olleensa yhteydessä päättäjiin kyseisen säännön poistamiseksi, mutta turhaan. Aarikka toteaakin, että syy erikoiseen sääntelyyn löytyy Arkadianmäeltä, ei virkamieskunnasta. Kaikesta huolimatta Aarikka ottaa asian huumorin kannalta: ”Tässä on jo yrittäjän näkökulmasta aikaa sitten tultu siihen pisteeseen, että nämä asiat enemmänkin naurattavat”.Katso myös:
Lisää alkoholiasiaa
Lähde: Ruokala.net Kuva: afroboofLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Osta mämmiä pakastimeen – tätä törkeän hyvää jälkkäriä haluat syödä myös kesällä
- Täytekakku epäonnistuu usein tästä syystä – tee tämä jo kokoamisvaiheessa
- Älä heitä sipulinkuoria pois – 5 minuutissa syntyy maukas mausteseos
- Tykkäätkö kuivalihasta? Näin teet jauhelihasta herkullisia sticksejä
- Mummoni luotti tähän konstiin – mustaherukan oksa toi mahlalle makua ja säilyvyyttä
- Huhti–toukokuu on mahlan kulta-aikaa: kerää talteen luonnon oma tehojuoma
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Levitä riisi pellille, mausta ja laita uuniin – ylijäämistä syntyy oikea herkku
- Pirkka-lehden klassikkojälkkäri vuodelta 1991 – nappivalinta kevääseen
- Pieni virhe saa leivän homehtumaan nopeammin – näin vältät sen
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa