Pohjoisen perinneherkku juhannukseen – näyttää kummalliselta mutta maistuu taivaalliselta
Jos et ole koskaan maistanut juhannusjuustoa, sen ulkonäkö saattaa aluksi hieman hämmentää. Tämä Oulun seudulta peräisin oleva perinneherkku on kuitenkin kuulunut monen juhannuspöytään jo sukupolvien ajan. Pitkään haudutettu maito karamellisoituu vähitellen kauniin ruskeaksi, ja lopputuloksena syntyy makean täyteläinen herkku, joka maistuu yllättävän hyvältä.
Juhannusjuusto
Ainesosat (8 annosta)
- 3 l täysmaitoa
- 1 tl juustonjuoksutinta
- 1 tl siirappia
- ripaus suolaa
Ohje
Vaihe 1. Lämmitä maito kattilassa noin 37–39-asteiseksi. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon juustonjuoksutin. Anna tekeytyä noin tunnin ajan.
Vaihe 2. Nosta kattila takaisin liedelle. Tee juustomassaan veitsellä tai lastalla viillot pysty- ja vaakasuuntaan aina pohjaan asti.
Vaihe 3. Keitä seosta hyvin miedolla lämmöllä 4–6 tuntia. Sekoita välillä reunoilta, jotta massa ei tartu pohjaan. Peitä kattila tarvittaessa väljästi kannella, jos nestettä haihtuu liikaa.
Vaihe 4. Jatka hauduttamista, kunnes liemi on muuttunut kauniin ruskeanoranssiksi ja juustomassa pieniksi paloiksi.
Vaihe 5. Mausta siirapilla ja suolalla. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli.
Vaihe 6. Tarjoa kylmänä sellaisenaan tai halutessasi marjojen, hillon tai ripauksen kanelia kanssa.
Juhannusjuusto tunnetaan myös nimillä punainen juusto, makia juusto ja juustokeitto. Vaikka valmistus vie aikaa, itse työ on yllättävän vähäistä.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: Valio
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin keität nokipannukahvit – ota niksit talteen!
- Hyödynnä metsän punainen helmi – Tee herkku puolukka-murupiirakka
- Grillaa tänä kesänä jotain aivan uutta – Huippukokki suosittelee rohkeasti kokeilemaan
- Loman jälkeen takaisin ruotuun? – Sokeriton leivonta helpottaa makeannälkää
- Juotko paljon teetä? Tässä 3 nerokasta tapaa hyödyntää käytetyt teepussit
- Kymmenen minuutin kikka, jolla saat kivikovan avokadon pehmeäksi
- Purista foliosta pallo ja sujauta se tiskikoneeseen – ero näkyy heti pesun jälkeen
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Helle ja lääkkeet voivat olla vaarallinen yhdistelmä – nämä 5 oiretta pitää tunnistaa ajoissa
- 5 nerokasta käyttötapaa sipulin kuorille – älä heitä niitä enää roskiin
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle