Opiskelija söi 3 viikon ajan ainoastaan nuudeleita – varoittaa muita jouduttuaan sairaalaan

Kolme viikkoa kestänyt ”nuudelidieetti” vei opiskelijan sairaalaan.
Opiskelija söi nuudeleita kolme viikkoa putkeen säästääkseen rahaa Kiinan Black Fridayta varten – loppujen lopuksi hänen rahansa menivät kuitenkin sairaalakustannuksiin ja lääkkeisiin.
Nuudelit ovat tuttua ruokaa monille opiskelijoille myös Suomessa. Nuudelit ovat todella edullisia, niitä on helppo valmistaa ja ne täyttävät vatsasi – niissä ei kuitenkaan ole lähes lainkaan ravintoa. Kiinalainen opiskelijanainen sai kokea kantapään kautta ettei noodeleilla kannata elää useampaa viikkoa putkeen, vaikka tavoitteena olisikin säästää rahaa.
Hong Jia pääsi marraskuussa otsikoihin Kiinassa, kun kävi ilmi että hän oli syönyt nuudeleita lokakuun 15. päivästä lähtien säästääkseen rahaa Black Fridayta varten. Jia kertoi onnistuneensa säästämään edullisen ruokavalion ansiosta 749 yuania eli noin 95 euroa. Jian tarkoituksena oli käyttää rahat 11. päivä marraskuuta.
Hong Jia joutui valitettavasti viettämään Kiinan Black Fridayta sairaalassa, joten hän ei saanut ostettua haluamiansa tuotteita. Jia sairastui vakavasti ennen kulutusjuhlaa ja joutui käyttämään säästönsä lääkkeisiin ja sairaalakuluihin.
”Käytin suurimman osan rahoista, jotta parantuisin”, Hong Jia kertoi toimittajille.
”Lääkkeet, joita tarvitsin maksoivat yhteensä noin 150 euroa.”
Jianin oireista ei puhuttu sen tarkemmin, mutta hän kertoi kärsineensä erittäin korkeasta kuumeesta joka vaati sairaalahoitoa. Todellinen syy ei ole täysin selvillä, mutta Jian mukaan ”pelkkien nuudelien syöminen saattaa olla syynä.”
Nuudelit eivät sisällä lainkaan vitamiineja, proteiineja eivätkä hivenaineita. Se että saa vatsan täyteen, ei tarkoita että keho olisi saanut tarvittavan määrän ravintoa.
Jaa uutinen Facebookissa, jotta rahaa säästävät opiskelijat muistavat panostaa ennemmin terveyteensä kuin uuteen taulutelevisioon!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Voiko kivennäisvesi oikeasti auttaa laihtumaan? Tutkimus paljastaa yllättävän seikan
- Rosé pakastimeen ja tehosekoitin esiin – tästä ei kesäjuoma parane
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä