Onko sinullakin vaikeuksia keskittyä? – Katso 4 kohdan lista, jonka avulla parannat keskittymiskykyä
Tuntuuko, että sinun on vaikeaa keskittyä tekemääsi asiaan. Harhaileeko ajatus, unohteletko asioita tai etkö vain pysty olemaan yhden asian äärellä? Monenlaiset tekijät aiheuttavat keskittymisvaikeuksia, joista yksi suurin tekijä lienee nykyajan alati piippaavat älylaitteet, jotka vievät huomiosi. Myös stressi, ikä ja erilaiset sairaudet tai lääkitykset voivat heikentää aivojen toimintaa ja näin vaikuttaa keskittymiskykyyn.
Keskittymistä voi kuitenkin harjoitella, joten kannattaakin testata 4 tehokasta keinoa keskittymiskyvyn parantamiseen.
1. Tee lukuharjoitus
Keskittymistä voi harjoitella lukemalla. Harjoittele keskittymistä niin, että luet jotain 30 minuutin ajan. Laita kello soimaan 5 minuutin välein ja pysähdy pohtimaan, harhailiko ajatuksesi kuluneen 5 minuutin aikana. Jatka lukemista ja pyri palauttamaan harhailevat ajatuksesi lukemiseen. Kun opettelet tunnistamaan ajatusten harhailua ja niiden keskittämistä takaisin tiettyyn tehtävään, vahvistat kykyäsi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
2. Tietoisen läsnäolon vahvistaminen
Tietoinen läsnäolo eli mindfulness auttaa keskittymään juuri käsillä olevaan hetkeen ja tekemiseen. Voit tehdä tietoisen läsnäolon harjoituksia ja keskittyä hetkeen. Tietoinen läsnäolo lisää tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä.
Harjoittele läsnäoloa tekemällä tämä helppo meditaatioharjoitus:
Istu paikallasi ja sulje silmät muutamaksi minuutiksi. Keskity pelkästään havainnoimaan omaa hengitystäsi ja siihen miten se kulkee sisään ja ulos. Miten vatsasi kohoaa ja laskee vuorotellen. Voit samalla pohtia, miltä kehossasi tuntuu, onko jossain jännitystä tai kipuja. Suuntaa hengitys niihin kohtiin kehossasi.
3. Nuku vähintään 7 tuntia yössä
Nukkuminen vähentää stressihormoneja, jotka ovat haitallisia keskittymiskyvylle. Samalla uni poistaa aivoista muun muassa Alzheimerin tautia aiheuttavaa amyloidi-valkuaisainetta.
Kun haluat pitää aivosi terveenä ja skarppeina nuku vähintään 7 tuntia joka yö.
4. Noudata Välimeren ruokavaliota
Aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintoa toimiakseen optimaalisesti. Välimeren ruokavalion on todettu olevan paras aivojen kannalta. Siihen kuuluu paljon kalaa, hedelmiä, kasviksia, pähkinöitä ja oliiviöljyä. Näistä ruoista saa paljon hyödyllisiä ravintoaineita. B12-vitamiini on välttämätöntä hermojen toiminnalle ja omega 3-rasvahapot ovat tutkitusti hyväksi aivoille.
Lähde: IL.fi
Kuva: Silvia Pixabaystä
Jaa vinkit keskittymiskyvyn parantamiseen myös ystävillesi!
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Kuori klementiinit ja kaada päälle taikinaa – lopputulos ihastuttaa
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus