Neljän ainesosan leipä onnistuu jokaiselta – tuoretta leipää aamupalaksi
Tuoretta leipää on vaikea vastustaa. Herkullinen lämpimän leivän tuoksu valtaa asuntosi ja saa veden kielelle. Päälle riittää pelkkä voi. Aivan ihana herkkuleipä syntyy vain neljästä ainesosasta ja taikinaa ei tarvitise edes vaivata. Nami!
Ainekset:
- 500g vehnäjauhoja
- 9g kuivahiivaa
- 9g suolaa
- lämmintä vettä
Tee näin:
- Siivilöi vehnäjauhot siivilän läpi.
- Lisää kuivahiiva ja suola.
- Lisää 370 g lämmintä vettä. Sekoita hyvin kulhossa. Alusta taikinaa hieman käsin.
- Peitä ja laita lämpimään paikkaan kohoamaan n. 1 tunniksi.
- Kun taikina on kohonnut hyvin, laita taikina pöydälle. Taita taikina 3-4 kertaa videon osoittamalla tavalla.Leivo taikina sitten suureksi palloksi. Peitä taikina kelmulla ja anna kohota 15 minuuttia. Sillä aikaa kuumenna pyöreä uunivuoka tyhjänä uunissa 240°C:ssa 15 minuuttia.
- Laita taikina kuumaan vuokaan. Tee taikinan pintaan veitsellä viiltoja.
- Peitä kannella ja paista 240°C:ssa 30 minuuttia. Poista sitten kansi, laske lämpötila 200 °C:seen ja paista vielä 15 minuuttia.
- Jäähdytä leipä kokonaan ennen tarjoilua.
Katso videolta valmistusohjeet täältä!
Lähde: Youtube / Schnell Lecker Schön
Kuva: Pixabay
Jaa helppo leipäohje kaikille, jotka haluavat tuoretta leipää!
LUE MYÖS:
- Jos olet friteerattujen sipulirenkaiden fani – testaa tämä resepti!
- Halpa arkiruoka, jota lapsetkin syövät mielellään – alle 2 euroa annos
- Tätä karjalaista herkkua tarjottiin ennen sulhasehdokkaille – nappaa perinteinen resepti
- Dieettiruoka voi olla oikeasti herkullista – tämä kermainen kanapasta todistaa sen
- Omenarahkaletut ovat kuin omenapiirakka lettujen muodossa – kokeile helppoa ohjetta
- Tämä vaihe tuo sienikeittoon rutkasti enemmän makua – älä jätä sitä väliin
- Vain 20 minuuttia ja pehmeän kermainen pasta on valmista – tätä helpommalla ei pääse
- Tee iltapalaksi lämpimiä sienileipiä – rapeaa, juustoista ja ihanan helppoa
- Oletko kokeillut tehdä kiusausta meetvurstista? Tässä helppo arkiruoka koko perheelle
- Nakkilihis on lihapiirakan överimpi versio – kokeile Tiinan suosittua reseptiä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään