Nämä ovat parhaat tavat lievittää krapulaoireita – huonoimmasta tehokkaimpaan

Krapulaa voi parannella monella tavalla…
toimivin ja toimimattomin menetelmin. Tässä muutama toimiva ja toimimaton niksi tuskaisiin sunnuntaiaamuihin.
Toimimattomat konstit
Krapularyyppy on kaikkein huonoin idea. Se ei pelkästään pidennä selviämiseen kuluvaa aikaa, se myös altistaa alkoholin liikakäytön vaaroille ja jopa alkoholismille.
Vitamiinipillerit eivät tutkimusten mukaan auta. Ei niistä toki haittaakaan ole.
Seksi – jos se luistaa krapulassakin niin siitä vain! Älä kuitenkaan liikaa rasita itseäsi. Tutkimuksissa ei ole todettu seksin auttavan krapulaoireisiin.
Liikunta – Vaikka haluaisit hieman rankaista itseäsi hikiliikunnalla, niin se ei krapulassa kannata. Krapulassa sydän joutuu työskentelemään paljon normaalia enemmän jo levätessäsikin. Liikunta voi altistaa jopa sydänkohtaukselle.
Heikosti toimivat konstit
Rasvainen ruoka – Ruoan rasvaisuudella ei ole juurikaan merkitystä krapulan voimakkuuteen tai kestoon. Enemmän on vaikutusta sillä mitä ja miten paljon söit ennen tissuttelua. On kuitenkin parempi syödä jotain – se helpottaa oloa hieman.
Urheilujuomat nesteyttävät siinä missä vesikin. Vettä tehokkaampia krapulanlievittäjiä ne eivät kuitenkaan ole, joten säästä ennemmin rahojasi ja hampaitasi ja tankkaa vettä.
Kahvi auttaa samaan tapaan kuin urheilujuomat ja vesikin, eli se nesteyttää kuivunutta kehoa. Kahvin kofeiini aiheuttaa kuitenkin myös verisuonten supistumista ja hetkellistä verenpaineen nousua. Tämä voi joillain lisätä päänsärkyä entisestään.
Hyvin toimivat konstit
Särkylääkkeet – ibuprofeeni ja aspiriini toimivat päänsärkyyn. Vältä kuitenkin parasetamolia sisältäviä särkylääkkeitä, koska ne voivat alkoholin kanssa reagoidessaan aiheuttaa maksavaurioita.
Vesi vanhin voitehista. Krapulaoireet johtuvat monilta osin kehon nestevajauksesta. Nestevajauksen terveellisin, luonnollisin ja edullisin lääke on vesi.
Kohtuukäyttö – viina on viisasten juoma. Jos hallitset itsesi ja juot maltilla, säästyt krapulaoireilta. Tällöin niitä ei tarvitse lääkitäkään.
Katso myös:
Lisää painavaa krapula-asiaa
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lisää alkoholiasiaa
Lähde: Iltalehti
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Syötävät shotit? Nämä tequila-mangopalat yllättävät jokaisen kesäjuhlissa
- Testaa tämä taivaallinen sitruunajuoma – yksi hörppy ja olet koukussa
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä