Nainen asettelee kuihtuneet Orkideat vaasiin – uudelleensyntyminen voi alkaa
Kuinka monta kertaa olet heittänyt pois kuolleeksi luulemasi Orkidean? Tämän videon nähtyäsi yksikään Orkidea ei päädy jatkossa roskiin.
Orkideat kasvavat luonnossa useimmiten kiinnittyneinä puiden oksistoihin tai sammaleisten kivien päällä. Kukinnan jälkeen kasvi voi alkaa näyttämään kuivuneelta ja kuolleelta, mutta jos sen antaa rauhassa toipua sille luontaisessa pedissä, on hyvin todennäköistä, että kasvi alkaa kasvamaan uudestaan.
Sen lisäksi, että saat kukkasi takaisin eloon, sammalpeti vaasissa ja orkidean juuret näyttää kauniilta koristeelta vaikka olohuoneen pöydällä.
Jaa tämä artikkeli myös ystävillesi vinkiksi!
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Tee karmivan upeat halloween-kananmunat aamiaispöytään
- Istuta kevään kukkaloisto nyt – Kattava opas kukkasipulien istutukseen
- Heräätkö väsyneenä, vaikka nukuit riittävästi? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Mummo muistelee syöneensä näitä lapsena – kaivoin vanhan ohjeen esiin